Merikaarron ruotsinkieliset

Merikaarron kylä on vanhastaan, siitä asti kun rannikolle kerrotaan 1200-luvulla siirretyn väestöä Ruotsista, ollut kielirajalla ja 1800-luvulla muuttoliike toi kylän taloihin useita isäntäperheitä, aviopuolisoita ja palvelusväkeä ruotsalaiskunnista. Kuvaus pitäjästä 1750 kertoo, että "rahvaan kieli on suomi, mutta useat, etenkin miehet, ymmärtävät ja puhuvat ruotsia.". Todettakoon kuitenkin, että seutu oli vanhastaan suomenkielinen. 1500-luvulla Veikkaala ympäristökylineen muodosti Mustasaaressa suomenkielisen kinkeripiirin. /Keto: Keto hemman, Veikars by n:o 7, Korsholm.

Näin ruotsin kieli on vanhoina aikoina levittäytynyt sisämaahan päin ulottuen laajimmillaan voimakkaasti Merikaartoon. Samanaikaisesti Vaasaan ja lähiympäristöön muuttanut suomenkielinen väestö on ruotsalaistunut. Kielen estämättä kanssakäyminen on ollut vilkasta. Kylään muuttaneista on mahdoton laatia täydellistä luetteloa tai antaa täsmällisiä tietoja, mutta kirkonkirjoista voi saada jonkinlaisen kuvan kielellisen vaikutuksen laajuudesta.

Kohtaamiset meren äärellä
Joki liikenneväylänä ja omistukset ruotsalaisasutuksen tuntumassa tai yhteydessä ovat luoneet yhteyksiä ja tapaamisia. Vuorovaikutuksen kannalta on Kolkin jakokunta ollut merkittävin. Voitilan saarella kosken alapuolella oli venesatama ja aittatontti, jolla oli aitta monella Merikaarron talolla. Kalavesioikeuksia ei tämä omistus sisältänyt, mutta vähän alempana oli saariniittyjä ja Lahnasaaren luona kalavesiä. Kalastusoikeuksia oli myös Kuninsalmessa ja erityisesti Mikkelinsaarilla. Siellä osakkailla oli viisi nuotta-apajaa ja useita lammassaaria omistuksessaan. Tämän lisäksi yksittäisillä taloilla oli hajanaisia omistuksia laajalti saaristossa.

Meren väistyessä rannikon väki alkoi entistäkin karsaammin katsoa sisämaalaisia. Kosketus ruotsalaisiin oli välitön. Mikkelinsarilla oli Kolkin jakokunnan ja koivulahtelaisten satamat lähekkäin eikä vöyriläisten satamaankaan ollut pitkä. Syntyi paljon kiistoja ja kärhämiä ja oikeusjuttujakin. Läheisestä kontaktista todistaa esimerkiksi se, että 1785 käräjillä esiintyi Kolkin jakokunnalla nuotanvedossa Kolkin päivätyöläisenä ollut Tuomas Trasti, joka tunsi koivulahtelaiset häiritsijät ja vahingontekijät nimeltä.

Myös maaomistukset tuottivat kahnauksia. Kukon isäntä Antti Matinpoika joutui käräjillä todistelemaan omistusoikeuttaan paitsi saaristossa, myös Monnattarissa, Järvenpäässä Torikanjärven takana ja Isoluhdilla. Hän oli mukana, kun puoli tusinaa Merikaarron isäntiä osoitti omistusoikeutensa "Kivikåis'issa." Paikan sijainti ei ole tiedossa.

Veikkaalan ja Merikaarron välillä olevan aukean kummassakin laidassa oli veräjä. Vuoden 1686 käräjillä Veikkaalan ja Martolan isännät muistuttivat, että Merikaartolaisten kuului ylläpitää veräjää Vaasantiellä Pullin talon luona. Veräjää nimitettiin Hilaksi. Sen muistona Kolkin sillan alapuolinen jokialue, ranta ja vainio kulkevat nimellä Hila. Myös Veikkaalan puolella metsänrantapellon nimi on "Hilan". Vähäjoen lakeus kiinnosti molemmin puolin ja aiheutti suhdetoimintaa.

Perhesiteet toiskielisiin
Vanhin kirjallinen todistus perhesiteitten solmimisesta on aivan 1500-luvun lopulta. Silloinen Liukon isäntä myi Jöns Jåperssonin jakokuntaan kuuluvan Mikkelinsaariosuuden, joka oli aikoinaan tullut taloon Koivulahden Överbystä sisarenosuutena miniän mukana. Osuus oli 1/7 kaikesta koivulahtelaisten omistuksesta Mikkelinsaarilla, joten se oli tullut melko varhain. Isojaon aikaan muut seitsemäsosat olivat jakautuneet moneen kertaan. Lauri Paavalinpoika Pullo oli siirtynyt Veikkaalaan asumaan vuoden 1570 tienoilla ja hallitsi tilaa sieltä käsin. 1600-luvulla oli Sippolan tytär emäntänä Veikkaalassa.

On tiedossa, että 1600-luvun puolivälissä. Holtissa oli emäntä Veikkaalasta, ja pojanpoika Anders Grelsson Holtti haki 1703 vaimoksi Maria Erikintytär Willförin Taurilasta. LillKukon Caspar sai Veikkaalasta puolison 1699. Vastaavasti 1696 avioitui Mikko Antinpoika Kukko Taurilan Fanttiin ja Mikko Klemetinpoika Eskelä pari vuotta myöhemmin Voitilaan. Vuonna 1669 todettiin että Lars Liukon ensimmäisen avion lasten holhooja oli Taurilasta, Napuella kaatuneen Simo Simonpoika Seppälän lasten holhoojasksi tuli Simon Mattsson Miekan kylästä. Vöyrillä talon omistanut Erick Jacobsson haki 1664 perintöosaa Merikaarron Lill Kukosta, samoin Anders Bertilsson Vöyrin Lombystä haki miniänsä asiamiehenä poikansa jäämistöä Sippolan Matts Anderssonilta.

Lasten kummeina Merikaarrossa esiintyy mm. Simon Larsson Taurilasta 1703, Thomas Henriksson Taurilasta 1703, Jacob Andersson Veikkaalasta ja Carin Andersdotter Veikkaalasta 1703, Margeta Sigfredsdotter Taurilasta 1704, Michel Eriksson Vaasasta 1704, Anders Ehrsson Vaasasta 1705, Jacob Mattsson Veikkaalasta 1705, Matts ja Erich Hindrichsson ja Carin Hindrichsdotter Veikkaalasta Lill Kukossa 1706.

Koko 1700-luvun ajan tapahtui naimakauppoja Merikaarron ja ruotsalaispitäjien välillä. Huomattavin on Åivåbäckin perheen tulo Kokkolan Såkabysta Seppälään 1757. Isä Henrik naitti poikansa talon edellisen omistajan tyttärelle. Talo oli äskettäin myyty, mutta naimakaupan varjolla Åivåbäck lunasti talon takaisin sukuun ja alkoi isännäksi. Poika Matti nai talon tyttären ja oli myöhemmin isäntä. Matin kymmenkunta sisarusta levisi ympäristöön. Nykyajan Hakolat, Jokelat, Lainet, Lehtiset y.m. ovat mainitun Matin jälkeläisiä. Sukuun on useasti tullut täydennystä kielirajan takaa.

Kolkin tehtaat
Varsinaisen murroksen aiheutti kuitenkin Kolkin teollisuuslaitosten perustaminen. Ne toivat mukanaan inspehtoreita, fabriköörejä, työnjohtajia, tilanhoitajia ja palvelusväkeä runsaasti ruotsinkieliseltä alueelta sekä Ruotsista, Tanskasta ja Englannista. Omankin kylän väelle löytyi töitä. Työläisille keksittiin sukunimi, usein ruotsalainen; Jaakko Laurinpoika Seppälästä esimerkiksi tuli Kaanaanmaa, hänen pojastaan Mikosta Nybacka. Mikko nai Veikkaalasta ja asuikin siellä pitkään, joten Merikaartoon avioituneet lapset olivat ruotsinkielisiä.

Vielä voimakkaammin vaikutti, kun Anders Isaksson Villför osti Kolkin 1876. Hanen ja hänen poikansa Karl Anders Villförin aikana saha- ja myllylaitoksiin otetiin osakkaiksi sukulaisia Mustasaaren puolelta, samoin työväkeä. Kolkin myytyään Karl meni avioon leski Josefiina Lidmanin, o.s. Baggen kanssa asuen kymmenkunta vuotta nyt Lidmanina tunnetussa talossa. Karlin veli Isak Erik, agronomi, oli Malanderin vävy ja vähän aikaa Annalan isäntänä kuolemaansa asti.

Kolkin vanhaan myllyyn etelärannalle tuli mylläriksi Edward Snickars, joka 1919 osti puolet myllystä ja 1922 loputkin itselleen. Heillä oli poika Aarne, ammatiltaan maalari. Birger oli myllärinä isän myllyssä kohtalokkaaseen onnettomuuteen saakka. Myös Bertil oli myllärinä perheen myllyssä ja pitkähkön aikaa myös kunnan vehnämyllyssä. Edward ja Aliina Snickarsin jälkeläisiä asuu edelleen kylässä.

Loppupuolella 1700-lukua sai Törvin haltuunsa vaasalainen viinapolttimon kirjanpitäjä Sunnvijk, joka luovutti isännyyden sotakomissaari Ödahlille. Heillä oli lampuoteina suomalaista väkeä. 1800-luvun alussa taloon tullut Anders Hannuksela sai sitten vävyjä ja miniöitä ruotsalaiselta puolelta. Samoin Knookaan tuli sataluvun alkupuolella miniät ensin Sulvalta, sitten Karperöstä.

Malanderin jäljet
Vuoden 1830 paikkeilla alkoi vaasalainen kauppias Malander hankkia maaomaisuutta. Merikaarrosta hän sai ensin Lill Kukon, sitten osan Holttia ja puolikkaan Sausoa. Vuonna 1833 ja vielä 1842 Malander asui itse Annalassa. myöhemmin Sausossa. 1876 Annala on edelleen merkitty Malanderin omistamaksi ja sitä tulee isännöimään Kolkista Isak Erik Willför, joka on samana vuonna avioitunut Amanda Josefiina Malanderin kanssa.

Annalaan tuli Isak Erik Villförin jälkeen J.E. Smeds, joka vei muuttokirjansa kirkkoherralle 1896. Talo on nyt tyttärenpojan Börje Nyströmin hallussa. Muuta sukua on pojanpoika Harry Smeds Monnattarintien varressa ja tyttärenpoika Henry Svenns Knookalanmäellä. Poika Lennart oli Tapoilan Finnilässä.

Carl Malanderin kuoltua tuli hänelle kuuluneen Sauson omistajaksi Oravaisista n. 1897 Johan Bagg, jonka perhekunta näkyy Merikaarrossa voimakkaasti vieläkin. Lidmanina tunnettu talo on tytär Fiinan pojanpojan Erkki Lidmanin hallussa, Johannan puoliso oli Rikhard Vallin, Mimmi avioitui Vöyriläisen Verner Grimsin kanssa ja Hilmasta tuli Gustaf Svenssin vaimo. Nämä kaikki jäivät Merikaartoon.

Osassa Holttia Malanderilla oli tilanhoitajana Lanthushållaren Wilhelm Granberg perheineen ja vuodesta 1861 alkaen Sulvalainen Lars Spjutz. Toisessa osassa asusti Kruununnimismies Adof Fredrik Uggla perheineen. Näillä perheillä oli runsaasti ruotsinielistä palvelusväkeä, osa perheellisiäkin.

Holtin numerosta on osan omistanut Jaakko Wallin-niminen mies, joka ehkä oli suomenkielinen. Häneltä talo-osan osti Matti Krook (s. 1874) ja vaimo Ida Pirttikylästä. Muuttovuosi ei ole tiedossa, mutta 1913 Krook oli paikalla ja Wallin syytinkiläisenä talossa. Baggen tytär Johanna oli naimisissa Rikhard Jaakonpoika Vallinin kanssa, ja he asuivat Lidmanin kohdassa mäellä. Rikhard ei tiettävästi ollut ruotsinkielinen.

Barkar - Parkkari
Vuodesta 1810 alkaa Parkkarissa isännänvaihdosten sarja. Ensin tuli leskiemännelle miehentilan paikkaajaksi renki Isac Jacobsson. Hänen jälkeensä 1830-luvulta alkaen seurasi joukko isäntiä, joilta poistuessa jäi perheenjäseniä kylään. Talo oli ajoin kahtia jaettuna. Isäntänä oli Abraham Skur Tuovilasta, Johan Rodas ja pojat Matts ja Johan perheineen Mustasaaresta, Johan Rönnqwist Mustasaaresta, Jacob Björk Koivulahdesta, Anders Johan Kulla ja poika Anders Mustasaaresta, Isac Isacsson Varg Koivulahdesta ja poika Isac Erik perheineen. Isac Erik jäi kylään pitemmäksi aikaa.
Ehkä vähän ennen vuotta 1890 on kirkonkirjaan merkitty Parkkarin kohdalle "Omistaa Mårten Rännils". Mainittuna vuonna muutti edellinen asukas perheineen pois. Mårten eli Mutu oli syntymäajan perusteella Vöyriltä. On kerrottu, että hän oli sotapäällikkö Dunckerin sukua, mutta yhteys on osoittamatta. Hänellä oli mm. pojat Vihtori ja Erkki, jotka vaikuttivat Merikaarrossa. Viljam-niminen poika hukkui jokeen.

Knookalanmäki
1880-luku oli vilkasta aikaa. Moneen taloon saatiin uusi isäntäväki Vöyriltä tai Oravaisista. Kahtia jakautuneen Törvin toiseen puolikkaaseen tuli 1884 Jacob Kronholm Vöyriltä. Talo seisoo edelleen Siltarannan luona. Kronholmien lapset Jussi ja Loviisa asuivat naimattomina kotitalossa, tytär Liisa nai Jaakko Ristimäen, ja he asuttivat Kujanperässä Ristimäen talon. Heidän jälkipolveaan kulkee mm. nimellä Ranta. Liisan sisar Edla sai miehekseen Gustav Andersson Jofsin.Tämä oli lähtöisin Vöyrin Lålaxista ja oli Amerikassa ollessaan alkanut käyttää nimeä Andersson. Kihlausaikanaan he ostivat Trastin numeroon kuuluneen talon, jota alkoivat asua Anderssonin nimellä. Poika Bertil viljeli taloa isän jälkeen ja omistaa sen edelleen asuen Vaasassa.

Riippusillalta tultaessa noustaan Siltarannan jälkeen oikealle Knookalanmäelle, jossa oli kaksi Knookan taloa. Vasemmalle jäi Tuomas Tuomaanpojan talo, jonka 18.3.1889 tehdyllä kauppakirjalla osti Matti Matinpoika Nygård. Tämän poika Matti Aura oli KHO:n hallintoneuvos ja toimi 1920-luvulla kahteen otteeseen ministerinä. Poika Mikko vaikutti Etelä-Suomessa ja Kalle Aura osti talon isältään 1916. Kallen lapsista on Merikaarrossa vaikuttanut pojat Erkki ja Einari sekä tyttäret Ethel Kekki, Maj-Lis Lalli ja Elvi Kauppi.

Tien vastapuolella olleen Anders Gustav Knookan talon osti 18.4.1884 Anders Matsson Träsk, jolla oli pojat Johan ja Anders. Veljekset jakoivat talon keskenään v. 1900. Johan sai vanhemman kaksikerroksisen rakennuksen, joka lauttasiltaa esittävässä kuvassa näkyy oikeassa reunassa.. Tämän osan sai myöhemmin Johanin poika Gunnar ja sitten tämän poika Anders.

Anders Andersson Träsk sai saman pihan laidalta uudemman talon, joka oli osin keskeneräinen. Hän myi sen pian Isak Vestermarkille, jonka vaimo oli Kalle Auran sisar. Lapset Astrid ja Valter syntyivät täällä. Vestermak myi talon 1920-luvulla Johannes Bäckille ja tältä sen osti Gustav Svennsin poika Hugo ja tämän vaimo Irene, o.s. Smeds. Taloa pitää Henry Svens.

Kukon kolmanneksen haltija Tuomas Mikonpoika ja vaimonsa Serafia, o.s. Holtti päättivät lähteä Amerikkaan ja myivät talon Mikko Nikulalle, joka tuli Isostakyröstä perheineen 19.3.1887. Hän oli lähtöisin Vöyrin Rekipellon kylästä Svennsin talosta ja otti sen nimen myöhemmin. Poika Kustaa Svenns nai Oravaisista tulleen Hilma Baggen. Heidän pojanpoikansa, serkukset Henry Svens ja Tapani Svenns pitävät kumpikin osuuttaan talosta.

Muita
Paitsi taloihin isäntäväeksion kylään aikojen kuluessa tullut ruotsalaisalueelta sotilaita, käsityöläisiä, Kolkin työntekijöitä, renkejä ja piikoja, joista monet avioituivat kylään. Kattavan luettelon laatiminen on mahdotonta. Tunnettu on esimerkiksi Raippaluodosta lähtenyt Abraham Kapell, jonka poika Johan Henrik oli kylässä suutarina, samoin tämän poika Mikko Henriksson. Myös Katajamäet ja Alhomäki ovat Johan Henrikin jälkeläisiä. Näiden likinaapurina asui Vöyriltä tullut Juha Matinpoika Enges, entinen Kaartin sotilas, ja hänen Ylistarosta tullut vaimonsa Anna Greta Rukkinen, joiden monista lapsista Anna-Liisa oli Tuomas Kukon, myöhemmin Koskisen vaimo.

Vöyriläinen Mårten Henriksson Kaustinen, syntyjään Andialan Ruthista, tuli koivulahtelaisen vaimonsa kanssa Kujanperään. Tytär Eriikasta tuli Jaakko Valkaman vaimo. Jaakon äiti oli Veikkaalassa syntynyt ja lapsuutensa viettänyt Fredrika Nybacka ja Jaakko sai vävyksi ja taloon jatkajaksi Fridolf Nystedtin Vöyriltä. Tämä käytti sukunimenä Valkamaa. Myöhempinä aikoina on avioliittoja solmittu kielen estämättä. Naapurikiistoja tuskin on ollut enempää kuin yksikielisissä kylissä yleensä. Tulijat ovat selvästi vältelleet erottautumista. Suomalaisen kansakoulun johtokunta oli kuitenkin mustasukkainen ruotsalaista koulua käyvistä oppilaista.

Sivistys- ja harrastustoimintaa
Aiankin vuoden 1900 paikkeilta on ruotsinkielisten perheiden lapsille annettu alkuopetusta ruotsiksi. Opetus tapahtui eri taloissa, mm. Träskissä ja Annalassa, jossa opettajana toimi J. E. Smedsin sisar. Opetus jatkui vielä yksityisen ruotsalaisen kansakoulun aloitettua toimintansa 1910. Tämän koulun toimipaikaksi ostettiin Kukon numeroon kuulunut talo, jonka isäntänä oli ollut jaakko Hilden ja viimeksi tämän tytär miehineen.. Koulu oli alkuun n.s. ylempi kansakoulu, mutta muutettiin myöhemmin kaikki vuosiluokat käsittyäväksi supistetuksi kouluksi.

Koulusta muodostui kylän ruotsinkielisille keskuapaikka. Opettaja järjesti sinne opinto- ja harrastustoimintaa, joka muistutti nuorisoseurojen sivistyspyrkimyksiä. Marttayhdistys kokoontui siellä ja sinne kokoonnuttiin uskonnasioissakin. Sodan jälkeen muistetaan koulun reippaat ja riemukkaat kuusijuhlat, jotka keräsivät ruotsinkieltä huonomminkin osaavaa yleisöä.