Merikaarto ja meri

 

Maanomistuksen ja kalastuksen historiaa erityisesti Mikkelinsaaristossa ennen vuotta 1800 Pauli Kukko 2005      Mikkelinsaaret

Alkuperäiskartan arkisto: VMA, Maanmittauslaitos, Vöyri 19:10. Karttaan liittyy maanmittari Gullic Wislanderin karttaselitys 1766, Vöyri 19:29 ja Peter Tranan saaristojakoasiakirjat Vöyri 19:32-33. Tässä selvennöspiirros jakotoimituksessa pahoin kuluneesta kartasta. Rantaviivan paikka oli paikoin mahdoton selvittää, samoin kartan tekstit ja jakomerkinnät.

Merikaartolainen Kolkin jakokunta oli ensimmäisten mukana ottamassa merestä nousevia Mikkelinsaaria käyttöön. Saarilla onkin menneinä vuosisatoina ollut vilkasta toimintaa, jonka jälkiä on edelleen näkyvissä. Suuri osa saaristosta on suojeltua ja sitä esitetään otettavaksi maailmanperintö-ohjelmaan. Silti vanhat jäljet ihmisen toiminnasta peittyvät nopeaan tahtiin. Luonnonelementtien ja vanhojen asutusjäänteiden ja muiden ihmisen jättämien merkkien kartoitus ja inventointi olisi tarpeen toimittaa pikimmiten.

Alueena pohjoisessa Merenkurkussa sijaitseva Mikkelinsaaristo on mielikuvitusta kiihottava. Siellä on hiljaisuutta, mahtavia luonnon voimia, vaihtelevia maan ja veden muotoja, runsaslajinen ja osaltaan suomalaisellekin outo kasvisto ja eläimistö. Tämä saaristo on kilometreissä mitaten lähellä. Kuitenkin siellä käy vähemmän suomalaisia kuin Kanariansaarilla. Alue koetaan saavuttamattomaksi. Sinne ei ole vakituisia liikenneyhteyksiä, majoitus ja ravinnonsaanti edellyttää omatoimisuutta ja organisoitu turismi näyttää epätodennäköiseltä.

Väistyvä meri on pitkien aikojen kuluessa toiminut niin ravinnon antajana kuin kulkutienäkin. Satakunnan tai Pirkkalan miehiä kävi aikoinaan kalassa Kyrönmaan peltolakeuksilla, ja vielä 1600-luvulla Tervajoen miehet vetivät nuottaa mm. Vikbyn luona ja Söderfjärdenillä. Merikaartolaisilla oli satamapaikka ja aittoja Voitilankosken saaressa, saariomistuksia ja kalavesiä kosken alapuolisilla vesillä ja maanomistus kalamajoineen, Majunat (<Majorna), vanhan Koivulahden rajan vieressä. Meri kuitenkin jätti lahtia ja salmia kuiville, nosti etäämpänä esiin uusia saaria ja loi uusia salmia ja lahtia, joten kalapaikat piti etsiä kauempaa.

Vuorollaan Kyrönmaan kansa joutui etsimään kalapaikkojaan ja kesälaitumia ulompaa, vähäkyröläiset Kaukaluodon seuduilta sekä Vöyrin rannikolta Västeröstä, Särkimosta, Uuluodosta ja merikaartolaiset aina Mikkelinsaarilta asti. Samalla jotkut ovat onnistuneet asettumaan jollekin saarelle niin aikaisin, että ovat myöhemmin kiistojen sattuessa voineet vedota ikimuistoiseen nautintaan. Sen perusteella on sitten kirjattu omistusoikeuksia laitumiin ja kalavesiin. Maaomistuksia on vieläkin, joskin Mikkelinsaarten omistukset siirrettiin isojaossa Kaukaluotoon. Jako ei koskenut kalavesiä, jotka myöhemmin jäivät ”ruotsalaisten viljeltäväksi”, kuten Merikaarron Jaakko Seppälä kirjoittaa 1867.

Tässä kirjoitelmassa keskitytään vanhaan Mikkelinsaaristoon päätyen saaristojakoon ja 1790-luvulla tapahtuneeseen maanvaihtoon asti. Vähänkyrön Merikaarrosta olleen Kolkin jakokunnan siellä olleet maaomistukset, kalavedet ja niiden tarjoamat mahdollisuudet ovat erityisemmän huomion kohteena. Lähtökohtana on Maanmittari Wislanderin saaristokartta 1763, / Pohjanmaan maanmittauskonttori, Vöyri 19:10 ja siihen liittyvä karttakuvaus vuodelta 1766, /Vöyri 19:29 sekä Per Tranan 1788-1798 isojakoasiakirjat, /Vöyri 19:32 ja Vöyri 19:33.

Mikkelinsaariston saariryhmän ytimen muodostaa saaripari Wildskär-Håkansskär ja sen lähisaaret etelässä Sönnerstskäriin saakka. Karttakuvauksessaan Wislander ilmoittaa, että saaripari jo tuolloin oli yhtä maata, jota nimitettiin Storskäriksi. Tämä nimi ei kuitenkaan ole vakiintunut käyttöön, myös Håkansskär on unohtunut, ja alue tunnetaan peruskartassa nimellä Villskär. Alempana paikoin erotellaan pohjoisempi Wildskär ja eteläisempi Håkansskär mm. siksi, että niillä oli erilainen omistuspohja.

Storskärin luoteispuolella on saaret Krokskär, Kummelskär ja Svartbådan. Viimeksimainitut ovat Wislanderin ajan jälkeen vaihtaneet nimeä keskenään. Nykyisellä Kummelskärillä sijaitsee luontoasema, entinen merivartioasema.

Villskärin itälaidalla on Hopöuran. Lounaiskulmassa ovat nyt jo Håkansskäriin kiinnikasvaneina Stora Hufvan ja Lilla Hufwan sekä jälkimmäisen ja Håkansskärin välissä saari Mäntas skäret, nykyisin Kolvlanisskäret. Håkansskäristä etelään ovat Furuskär ja Weran.

Noin kilometrin vesialue erottaa Villskäristä länteen olevan saariryhmän, jonka merkittävimmät saaret ovat Stora ja Lilla Käldskär. Ryhmään kuului tusinan verran muita, pienempiä, saaria. Täällä oli myös toinen Furuskär-nimeä kantava saari. Saariryhmien välialueella on etelästä lukien mm. Rummelholmen, Fiählskäret, Miemoisholmen, Ojnasluoto, Sikören y.m. Nykykartan Stora ja Lilla Flakaholmen olivat Wislanderin aikaan ryhmä pikku saaria. Jälkimmäisen kohdalla on Wislanderin kartassa Kandholmen, oikeastaan neljä pientä saarta.

Saariryhmän nimi pohjautuu mahdollisesti muinaisruotsin sanaan ”mikill”, joka tarkoittaa suuruutta tai paljoutta. Viikinkien nimi Istanbulille oli Miklagårdr, koska siellä ilmeisesti oli väkeä ja asumuksia enemmän kuin pohjoassa oli nähty. Paljon oli Merenkurkussakin saaria. Svärtesbådan oli Wislanderin kartassa Kummelskäret, ja sillä vaihtoehtoinen nimi Mickelkallan.

Wislanderin kartta 1763.
Maanmittari Gullic Wislander oli vuonna 1763 laatinut Mikkelinsaarten alueesta ja vuoteen 1766 mennessä koko Vöyrin saaristosta kartan metsämittakaavassa 1 kortteli 2000 kyynärään eli 1:8000 sekä sanallisen karttakuvauksen. Kartasta on myös koko alueen kattava yhdistelmälehti., joka ilmeisesti on Palosaarella Merimuseossa. Petter Trana totesi Wislanderin kartan virheelliseksi ja puutteelliseksi, mutta käytti sitä kuitenkin pohjana isojaon valmistelutyössä suorittaen tarkistusmittauksia ja korjauksia etupäässä paremman maan osalta. Runsaasta käytöstä johtuen tämä kartta on kulunut paikoin lukukelvottomaksi. vaikka onkin restauroitu. Kartta säilytytetään restauroituna Vaasan Maakunta-arkistossa, Pohm maanmittauskonttori, Vöyri 19:10. Toinen ja ehkä paremmin säilynyt kappale kartasta lienee Ruotsin valtionarkistossa./Bagge:Mickelsörarna, s. 182.

Maan kohoaminen
Alueen maantieteessä ja nimistössä on aikojen kuluessa maan kohoamisesta johtuen sattunut muutoksia ja jopa vaihdoksia. Saaria on nyt kasvanut yhteen, uusia ilmestynyt. Siksi saaristoa on vaikea verrata nykyiseen. Kääriäinen on 1963 laatinut maan nousun nopeutta kuvaavan käyrästön, jonka mukaan nousun nopeus on Mikkelinsaarilla 8,7 millimetriä vuodessa. Siitä laskien nykyinen 5 metrin korkeuskäyrä osoittaa suunnilleen rantaviivan sijainnin vähän ennen vuotta 1400. /Jones 1987, s. 14.

Storskärin luoteisosassa Wislanderilla oli Kihl- alkuisia paikkoja, jotka peruskartassa ovat muodossa Kisskatan, Kisviken, Kisberget ja Kisträsket. Kummelskäret, jolla luontoasema on, on Wislanderin kartassa Swartbådan ja silloinen Kummelskär on nyt Svärtesbådan.

Silloisesta Mäntas skäretistä on tullut Kolvlanisskäret, Stugoträsket kulkee nimellä Kolvlanisträsket ja Ojnasluodosta on tullut Luvskäret. Tuolloiset 3-4 vielä erillistä saarta eli Bergören, Kandholmen, Brefören ja Flakaholmen on kartassa yhtenä isona saarena nimellä Kandholmen. Nyt ne yhdessä muodostavat saaren nimeltä Lilla Flakaholmen

Peruskartasta lukien Stora Hufvan on Mikkelinsaariston ainoa kohta, joka ulottuu 17,5 metrin apukäyrälle. Tosin näin ylhäällä on enintään 10 aarin alue, 15 metrissä on vajaa 2 ja 10 metrin käyrän sisässä noin 10 hehtaaria. Entisellä Håkansskärillä Berget ainoana ulottuu 15 metriin, noin 1 hehtaari ja kymmeneen metriin ehkä 12 hehtaaria. Villskärin pohjoisosassa kymmenen metrin yli nousee neljä huippua, n. 1+2+6+6 eli yhteensä 15 hehtaaria.

Kisbergetillä on parin aarin ala 15 metrin käyrällä. Krokskäretillä kolme kohtaa nousee kymmeneen metriin, laajin vähän yli hehtaarin. Yli kymmenen metrin on myös Kisskatanilla kaksi kohtaa, Fiählskäret, Mäntas (Kolvlanis) skäret ja Lilla Hufvon ulottuvat juuri ja juuri kymmeneen, Oinasluoto (Luvskäret) vain 7,5 metriin. Etelämpänä Furuskärillä ja Weranilla on korkeutta hieman yli 15 metriä.

Ihminen Mikkelinsaarilla
Avomeren pikkusaarella tulee olla jonkun verran kokoa, jotta ihminen voi uskaltautua sinne yöksi. Tuulen tullessa laine saattaa pyyhkäistä yli koko saaren. Meren ollessa nykyisen kymmenen metrin korkeuskäyrän tasolla alkoi olla mahdollista pystyttää tilapäinen kalastusleiri suojaisaan poukamaan. Saarilla on kivilatomuksia, jotka luonnollisimmin voi tulkita tuulensuojiksi, metsästäjän väijyntäpaikoiksi tai jopa asumuksen pohjiksi.

Venevalkamien ja asuinjälkien olettaisi syntyneen lähelle kulloistakin rantaviivaa. Kuitenkin Stora Huvan’in korkeimmallakin kohdalla 17 metrin korkeudella on merkkejä ihmisen toiminnasta, mm. n.s. ryssänuuni. Siellä on myös kuusi röykkiöhautaa, joita ei muualta Mikkelinsaaristosta ole löydetty. Gunnar Ehnholm on päätellyt ihmisen tulleen Mikkelinsaarille joskus 1400-luvulla. Silloin maa oli kuivilla suunnilleen nykyisen 5 metrin korkeyskäyrän yläpuolisilta osilta. On kuitenkin aihetta olettaa kävijöitä olleen jo edellisellä vuosisadalla.

Omistusoikeus näihin tyhjästä ilmestyviin saariin on alun perin syntynyt ylimuistoisesta nautinnosta; ei voitu muistaa, että haltijan ohella joku muu olisi paikkaa käyttänyt. Tämä oli laillinen saanto. ” Jos jollakin on ulcokyläinen maancappale, eli ……. , eli luotoja ja saareja, sijnä mahta ylimuistoinen nautindo kelwata.” / Laki 1734, Maan Caari, XV:3§

Vuonna 1620 annetussa käräjäkirjeessä mainitaan, että vuonna 1430 annetulla käräjätuomiolla on koivulahtelaisilla todettu olevan oikeus Håkansskäriin, eli jo silloin oli voitu vedota ylimuistoiseen nautintaan, joka hyvällä syyllä oli alkanaut 1300-luvulla. Alun perin vanhasta nautinnasta on kysymys myös seuraavassa .

Merikaartolainen Henrik Andersson Liuko, talonsa isäntä jo 1546, oli Laamannintuomion 21.8.1598 mukaan myynyt osuutensa Håkansskäriin, Krokskäriin ja Kummelskäriin Miekan kylän Ingolle. Liukon omistus oli tullut perintönä Koivulahdesta. Siitä tarkemmin alempana.

Käräjätuomari Jonas Mollinin katselmuskirjassatiedoisa 28.6.1704 osoitetaan Mikelinsaarten alueella maaomistuksia (lampaanpaitumia) Vöyrin ja Koivulahden isännillä sekä vähäkyröläisellä Kolkin jakokunnalla. Kun Kolkin jakokunnalla oli osuuksia Wildskärillä ja Håkanskärillä ja sille kuului kokonaan mm. Mäntas skäret, Ojnasluoto sekä alueen korkein Stora Hufvon-saari ja vesialueita sen lähistöllä, voi olettaa, että he ovat etujoukossa käyneet täällä vakituisesti kalassa.

Stora Hufwan-saaren etelärinteen alla on lahti nimeltä Brinkviken. Ehnholm yhdistää sen laihialaiseen Potilan kylän Brinkin taloon olettaen, että mahdollisesti sieltä on joskus tultu lahden nuotta-apajalle. Mollinin katselmuskirjassa 1704 ja Tranan isojakoasiakirjassa ei kuitenkaan osoiteta kellekään laihialaiselle osuutta Mikkelinsaarten maihin tai vesiin.

Saariomistus
Pitkän vesimatkan takana olevan maan käyttö ei ollut kovin tuottavaa, mutta kalastusoikeus riippui ratkaisevasti siitä, kenen omistukseen kuului tai kenellä oli hallintaoikeus kalaveden rantaan ulottuvaan maahan. Kalastussääntö 1766 eli Kungl. Maj:ts Nådiga (….)1766 luokittelee maaomistuksen seuraavasti: 1a. Kruunun yksityiset maat, mm. palkkatilat, 1b. Kruunun yhteismaat: Avomeri, Kruunun saaret ja rannat, jotka eivät kuuluneet mihinkään tilaan, on laskettavissa tähän luokkaan. 2. Muut yhteismaat sekä 3. Kruunu- läänitys- ja verotiloihin kuuluvat maat.

Vieraan kylän alueella olleista ulkopalstoista oli käytössä termit ”utjord” ja ”urfjäll. Omistus saaristossa oli lähinnä ”urfjäll”, eli ”erillinen, vieraan omistajan maiden ympäröimä tilus, joka ei ole rakennettu ja jolle ei ole asetettu manttaalia ja jolla ei ole osuutta kylän muihin tiluksiin, joita saaristossa olivat lähinnä kalavesi ja vesijättö. /Nordisk familjebok, 1581-1582. Vuoden 1766 kalastussääntö koskee kansalaisten ” niin yksityisiä kuin verollepantuja kalavesiä”, eli omistajan henkilökohtaisia tai tilan manttaaliin luettavia maita.” /-1766, 1:1.

Käräjäpöytäkirjasa 1786 kertovat eräät Kolkin jakokunnan miehet olleensa nuotanvedossa ”yksityisellä kalavedellään ” Stora Hufwanin luona./Ehnholm: Fiskevatten och.., s. 36. Heillä todettiin olevan oikeus siellä häiritsemättä kalastaa. Oleellista on, että maaomistus ja kalavesi eivät olleet osa sitä tilaa, jonka haltijan mantereella omistivat. Maanmittari Trana antoikin 26.7.1793 läänin kuvernöörille lausunnon, että mannerkylien saariomistukset eivät kuuluneet veropohjaan, joten niitä olisi ollut pidettävä itsenäisinä ja erikseen verotettavina tiloina, ”urfjäll”, vaikka omistaja asuikin vallan toisessa pitäjässä.

Vöyrin saaristossa ei ollut kyläkuntien yhteismaita, sellaisia kuin Vähänkyrön ulkopalsta Munakassa, jossa oli osuus joka kylällä ja joka numerolla. Saarilla oli yksityisiä omistuksia useilla, jopa eri pitäjiin kuuluvilla jakokunnilla, joiden osakkaina oli isäntiä (taloja) useistakin kylistä, mutta useimmiten vain muutama kustakin. Mikkelinsaaristossa oli mm. Wild- ja Håkansskärillä jakokuntia Vöyriltä, Koivulahdesta ja Vähästäkyröstä. Pienemmillä saarilla oli usein omistajina yhden tai kahden maakirjatalon osakkaita. Täällä olleet ulkopastat eivät olleet vieraan omistajan maiden ympäröimiä. Niinpä täällä pääsäännöstä poiketen ulkopalstoilla oli oikeus sekä vesijättöön että kalavesiin, kuten aiemmin mainitut Kolkin jakokunnan nuotta-apajat mm. Stora Hufwanin luona.

Maaomistusten siirto isojaon yhteydessä Kaukaluotoon ei vaikuttanut vesioikeuksiin. Ne, joilla oli lain voiman saaneita oikeuden päätöksiä kalavesiomistuksista, saivat pitää ne. /Bagge: Mickelsörarna, s. 92. Tämä jätti kalavesiongelman, jonka aika ratkaisi. Kyröläisten ei maanviljelyn kehittyessä ja maaomistuksen siirryttyä muualle enää kannattanut viettää kesiään rantaveroa maksaen kaukaisilla kalasaarilla, varsinkin kun kalastuksen tuotto oli alkanut vähentyä.

Uusi ongelma oli, kun kalavedet jaettiin 1900-luvun lopulla. Saaristo kuului silloin Maksamaan kuntaan, mutta Mikkelinsaarten maaomistus oli joukolla taloja Vöyrin eri kylistä. Eräs ongelma oli, pitikö kalastusoikeuksia jakaa kaikille kylän taloille vaiko vain niille muutamalle, joilla oli saariosuuksia. Saarillahan ei ollut ollut kylien yhteismaita, vaan muutamien isäntien yksityisiä maita. Kalavesijako päättyi vasta heinäkuussa 1996/ Bagge:Mickelsörarna, s. 93.

 

Saaristojaon valmistelu

Trana on karttakuvauksessa selvittänyt karttakuviot, niiden pinta-alat ja käyttökelpoisuuden. Vanhastaan oli yhdessä sovittu, kuinka monta eläintä saaren katsottiin ruokkivan. Siten laidunmaan koko tynnyrinaloina eläintä kohti eri saarilla vaihteli huomattavasti maan hedelmällisyyden mukaan. Omistusluettelossa on myös saaria, joilla ei ollut lainkaan laitumeksi kelvollista maata. Tranan jyvitysluettelossa ei Mikkelinsaarilla mainita viljelysmaata, on vain niittyä, laidunta, metsää ja joutomaata. Sikäli kuin metsää oli, se oli huonoa, tuulen tuivertamaa ja lampaitten taimiasteella pilalle syömää niin, että puut olivat tyviosastaan tuuheita pensaita. Siksi rantaan ajautunut ajopuu on ollut saarilla tärkeä rakennusaine. Kalastajien kesäasuntoihinkin puuta on riittänyt huonosti.

Mikkelinsaarten maasto oli ja on hyvin karu, kallioinen ja louhikkoinen. Tilusvaihdossa Kaukaluotoon pinta-alan vaihtosuhde oli Mikkelinsaarille erittäin epäedullinen. Koivulahden isännät saivat Kaukaluodosta 1 tynnyrinalan kymmentä Mikkelinsaarten tynnyrinalaa kohti. Myöhemmän ajan metsän arvoa ei osattu arvata. Tärkein maankäytön muoto oli lampaiden kesäinen laidunnus. Muualla saaristossa oli vasikanlaitumia, mutta Mikkelinsaarilla ei niitä mainita. Miekankylän Ingo oli v. 1740 vienyt Krokskärille vasikoita, mutta karjan laidunnus häneltä oikeudessa kiellettiin.

 

Storskärin maaperä ja kasvillisuus

Saaristojakoa valmistellessaan maanmittari Per Trana on numeroinut kohteet karttaan ja jyvittänyt Wild- ja Håkansskärillä eli Storskärillä sijainneet seuraavasti:

” 1) Mainituilla saarilla kivistä ja louhikkoista maata, joka kasvaa kuusi-, hieman mänty-, koivu- haapa- ja leppämetsää, jossa on kivistä laidunmaata meren rannoilla, joka kirjataan huonoimpaan metsäluokkaan 1, ala 238 tynnyrinalaa 26 kapanalaa.

2) Edelleen kivistä ja tasaista maata jossa paikoin pientä kuusikkoa, oksaista (lampaiden turmelemaa!) kuusta, mäntyä, koivua, katajapensasta ja leppämetsää; Kihlträsket’in ja suon luona karkea hiekka- ja kivikkopohja, joka näyttäisi suurella työllä voitavan raivata pelloksi, kirjataan keskihyväksi metsäksi, metsäluokka 1 ½, ala 104 tynnyrinalaa.

3) Kallioinen ja louhikkoinen maa, kasvaa oksaista ja kuivunutta koivua ja mäntyä, sekä louhikkoisia merenrantoja, kirjataan kelvottomina, ala 235 tynnyrin-, 12 kapanalaa.

4) Kihlträskinsuo, hiekka ja kivipohjainen, kasvaa saraheinää, kirjataan heikoimpana laidun- ja niittymaana, joka on luokaltaan 2, ala 5 tynnyrin. 20 kapanalaa.

5) Karvsorin ja Trastvikin kalapadot, osittain hiekka- sekä pohjois- ja itärannoiltaan osin liejupohjaisia, kasvaa saniaista? (fräken) ja saraheinää, kirjataan keskilaatuisena laidunmaana, arvoltaan 3, ala 2 tynnyrinalaa. (Ilmeisesti tarkoitettiin kalapadolla erotettua lahtea, joka vähitellen mataloitui ja kasvoi umpeen.)

6) Stor- eli Kihlträsket, kivinen, pohjois- ja irtärannoiltaan osin liejupohjainen, voidaan jonkun verran kuivattaa ja voi ajan mittaan nousta laidun ja niittymaaksi, kirjataan käyttökelvottomana, ala 28 tynnyrin-, 19 kapanalaa.

7) Trastviksbrunnen hiekka- ja liejupohjainen, ei voida kaivutöillä auttaa ennen kuin maan kohoaminen tekee sen kelvolliseksi niityksi, kirjataan kelvottomana, ala 1 tynnyrin- 16 kapanalaa.

8) Stuguträsket, rannoiltaan louhikkoinen, kelvoton, ala 11 tynnyrin- .18 kapanalaa.

9) Holmträskin pato, märkä ja kivinen, kasvaa saniaista, saraheinää ja leppämetsää, kirjataan arvoon 2 ½, ala 2 tynnyrin- 24 kapanalaa.

10) Stenträsksmossen, (römossa) kelvoton, ala 4 tynnyrin- 4 kapanalaa.

11) Fräknesmossen, kivi- ja liejupohjainen, kasvaa saniaista ja saraa, arvo 2, ala 3 t-a, 5 k-a.

12) muita soita laitumeksi, arvo 1, ala 2 tynnyrinalaa.

13) Holmträsket, pohja hiekkaa ja kivistä liejua, syvyys noin 1 syli, kasvaa ruokoa ja saraheinää rantatörmillä, vettä voidaan kaivaen hieman vähentää. Metsämäki on kivinen, kasvaa koivua ja mäntyä, mutta ei voida käyttää laitumena. Kaikki merkitään kelvottomaksi.

14) Bastubrunnen, rannat enimmäkeen louhikoiset, kelvoton, ala 8 tynnyrin- 8 kapanalaa.

15) Laidunmaa Bastusundin luona, kirjataan heikoimpaan arvoon 1, ala 9 kapanalaa.

16) Pieniä saaria ja niiden luona olevia kivisiä matalikoita, kasvavat leppäpuskia, kelvottomia.

Edellä olevat kohteet sijaitsivat Wild- ja Håkansskärillä. Muut Kolkin jakokunnan saaret ovat kelvottomia tai saavat arvon 1. Vain ja Fjälskär ja osin Stora Hufwan yltävät arvoon 1 ½. Trana on maininnut hiekkamaata vain jossain järvien ja soiden pohjassa. Kuitenkin Stora Hufwan-saarella on mainittu ”Höuvsandberget”, / Bagge 1996. Vuoresta on riittänyt hiekkaa otettavaksi asti, vaikka peruskartta ei enää hiekkakuoppaa kuvaakaan.

Lampaanlaitumet Storskärillä 1783
Tranan valmisteluasiakirjan mukaan omisti Merikaarron N:o 1 Säppilä, N:o 4 Kukko, N:o 7 Trast, N:o 11 Lilllsauso, N:o 12 Kolkki ja N:o 16 Wahle yhdessä Wildskärillä seitsemännen osan eli 20 lampaanlaidunta,

Röfwälän N:o 2 Storröfwar ja N:o 3 Lillröfwar sekä Saarenpään N:o 5 Mänttä omistivat Wildskärillä lampaanlaitumia 20, eli kaikki yhteensä 40.

Mustasaaren Miekankylän N:o 1 Ingo, Martoisbyn N:o 1 Martois yhdessä omistivat Håkansskärillä 32 lampaanlaidunta. Lisäksi kaikki edelliset, eli Kolkin jakokunta omisti Krokskärillä 1/7-osan.

Kolkin jakokunnalla oli omistuksessa lisäksi Oinasluoto, 100, Stora Hufwan ja Lilla Hufwan yhteensä 18, Mäntas skäret 6, Bergören eller Kandtholma 2, Fiählskäret puoliksi koivulahtelaisten kanssa, 10 sekä osin Miemoisholmen, yhteensä 136 lampaanlaidunta.

Koko Koivulahden kylä, 12 tilaa, omisti Wildskärillä 15 lampaanlaidunta kukin, paitsi Ahl ja Swan 15 yhteensä, kaikkiaan 165 lampaanlaidunta. Edellisistä kuusi taloa omisti Håkanskärillä yhtyeensä 109 lampaanlaidunta, eli 18 1/6 kukin.

Koko Koivulahden kylä omisti Ahlskärin ja Hwitfågelskärin, eräät talot yksityisesti 6/7 – osaa Krokskäristä, Sikörenin, Hanaholmenin,Kuluskärin, Breförenin,Flakaholmenin, Kaiskinkarin, Långskärin ja Broholmenin, yhteensä 100 lampaanlaidunta.

 

Kolkin jakokunta

Vuonna 1586 Kolkin jakokunnan ”talolliset ja osakkaat olivat yhdessä kirjoituttaneet” katselmuskirjan, jossa todettin Vartiosaaren Pullon perikunnalla 1/3 osuus kaikesta Kolkin jakokunnan saaristo-omistuksesta. Pullon isäntänä oli noin vuoteen 1570 hyljeveneen päälliköksi ja tynnyrintekijäksikin mainittu Påwal Larsson. Mainitun vuoden jälkeen talo on pitkään veronmaksukyvytön. /Mollin 1704.

Vuonna 1585 mainitaan edelleen Påwall Larssonin talo, jonka haltija asuu Veikkaalassa. Seuraavasta vuodesta alkaen haltija kruununveroluetteloissa on Lasse Pullo /Lasse Pålsson / Lasse Pulle/Lars Pålsson, mutta kymmenysluetteloissa taloa ei mainita. Vuoden 1585 jälkeen käräjäpöytäkirjoissa ja mm. vuoden 1586 katselmuskirjassa puhutaan Pullon perikunnasta, eli Påwal Larson oli viimeistään silloin kuollut./ Vanhoja asiakirjoja N:o 4773; mikrofilmi ES 883,

Mollinin katselmuksessa 1704 oletetaan Röwarin talon omistuksen olevan peräisin Pullosta. Samoin Barkar kertoo oston kautta hallitsevansa osia entisen Pullon talon maista ja vaatii menestyksettä osuutta saaristoon ja kalavesiin. Eskelä on jo aiemmin käräjillä esittänyt, että Ingon talon yhteyteen on joutunut Eskelän talon saaristo-omistuksia. Heillä ei kuitenkaan ole esittää Mollinille riittäviä perusteita.

”Vuonna 1705 tuli esille, että Simon Jöransson Martola (Veikkaalasta) on perinyt osuuden Kolkin jakokunnan omistuksiin Mikkelinsaarilla. Hänen isänsä Jöran Pålsson oli ollut naimisissa Saarensivulta olleen naisen kanssa.”/Ehnholm:Fiskevatten och .., s. 8. On kuitenkin mahdollista, että osuus olisi tullut sinne suoraan Pullosta, kun vuoden 1585 veroluettelossa Pullon talon haltijan sanotaan asuvan Veikkaalassa. Asia mutkistuu, kun Martolan talossa isännöi Påwal Nilsson samaan aikaan kuin Påwal Larsson Pullossa.

Saarenpään kylässä oli 1550-1560-luvuilla isäntä Mårten Michelsson Mente, Vartiosaaren kylään Kolkin naapurustoon ilmestyi Michel Olufssonin seuraajaksi taloon 1570- luvun puolivälissä ”båtsman” Michel (Mårtensson) Menthe. Patronyymi ja liikanimi eivät esiinny yhdessä. Michelin seuraaja talossa on Matts Michelsson. Talo häviää pian veroluetteloista. Voi vain puntaroida, että Saarenpään Mäntän saariomistus olisi täältä lähtöisin. Näin Kolkin jakokunnan synty pohjautuu vahvasti Vartiosaareen.

Kolkin jakokunnan sisällä Mikkelinsaarten laidunoikeudet Tranan jakoselvityksessä jakaantuivat : Ingo 77, Martois 29, Kolcki 30, Säppilä 20, Kucko 15 Lillsauso 4, Trasti 5, Wahle 2, Stor ja Lillröfwar 20 ja Saarenpään Mänttä 6 lampaanlaidunta. Saaristojaon yhteydessä nämä omistukset siirrettiin Kaukaluodon Isosaareen, samoin koivulahtelaisten osuudet Mikkelinsaarista.

Mollinin katselmuksessa 1704 Mikkelinsaarilla on jäänyt epäselväksi, mitä taloa on hallinnut merikaartolainen Anders Bertelsson. Katselmuksissa 1634 ja 1642 on hänelle kirjattu 32 lampaanlaidunta Håkansskärillä ja ne todistetaan Mustasaaren käräjillä 9.1.1705 Ingon taloon kuuluviksi, koska siellä, mutta ei muissa taloissa, on isännöinut Anders Bertelsson-niminen mies, minkä vanhimmat lautamiehet muistivat. Omistuksen taustasta enemmän Koivulahden yhteydessä.

Sekaannusta on aiheuttanut myös 1/5 osuus Karwsorin jakokunnan 60 lampaanlaidunta käsittävästä osuudesta Håkanskäriin. Anders Bertelson-niminen mies Vöyrin Mäkipäästä oli tiettävästi myynyt mainitun osan Merikaarron Stor-Sausolle ja sieltä osuus olisi ehkä mennyt perintönä Koivulahteen. Myyjä oli kuitenkin moittinut kauppaa 27.10.1630. Omistus on ehkä palautunut Vöyrille, sillä kaikki 5/5 osaa vöyriläisten omistuksesta Håkansskärillä on vöyriläisillä v. 1788./ Mollin 1704, Trana 1788. Lassuksen talo omistaa yhden viidesosan, mutta luopuu omistuksesta ja luovuttaa sen koivulahtelaisille, koska osuus on alun perin sieltä lähtöisin.

Koivulahti
Tranan selvityksessä Håkansskärillä oli omistuksia kuudella Koivulahden vanhimmalla talolla, jotka esiintyvät veroluetteloissa ennen v. 1550. He olivat joskus pantanneet saaren Oravaisten isännille ja aikanaan lunastaneet takaisin. Vuonna 1620 he uudistivat vanhemman kihlakunnan tuomiokirjeen, jossa lunastus todistettiin. Omistus vahvistettiin laamanninkäräjillä 12.3.1627. Vuonna 1641 väyriläisten kanteesta ratkaistiin salomonintuomiolla, että vöyriläisille kuului saaresta puolet.

Niinpä Mollinin katselmuksessa Håkansskärilä 1704 erotettiin ensiksi aiemmin mainitun Anders Bertelsonin osuus 32 lampaanlaidunta odottamaan oikean omistajan ilmaantumista. Loppu jaettiin tasan, 109 lampaanlaidunta koivulahtelaisille, 109 vöyriläisille. Nämä puolikkaat ositettiin tasan kuudelle koivulahtelaiselle ja vastaavasti viidelle vöyriläiselle. Ingon osuus 32 lampaanlaidunta oli aavistuksen vähemmän kuin 1/7 osaa kaikesta. Olikohan vesijättö lisännyt laidunalaa ja sillä elävien lampaiden määrää runsaassa 200 vuodessa, mutta Ingo sai vain v. 1642 todetun 32. / Åkerblom Bror, Kvevlax historia, s. 63

Ingon edeltäjä talossa oli Laamannintuomion 21.8.1598 mukaan ostanut merikaartolaiselta Henrik Andersson Liukolta, joka oli talonsa isäntänä jo 1546, tämän osuuden Koivulahden Överbystä olevan Jöns Joperssonin jakokuntaan kuuluvan Tainun/Kainun talon sisarenosuutta , 1/7 osan maita ja vesiä Håkanskärillä, Krokskäillä ja Kummelskärillä. Tämä seitsemäsosa oli siis koko Håkansskäristä, ajalta jolloin vöyriläisillä ei vielä ollut osuutta saareen. Jöns Jacobsson oli vuoteen 1548 isäntänä Koivulahden Lapp’ssa. Tainu- tai Kainu-nimistä taloa ei tuolloin enää veroluetteloissa näy. / Mustasaaren käräjät 9.1.1705

Samoilla käräjillä nimismies Ture Mattsson Liukon kruunutilan valtuutettuna vaati mainittua osuutta palautettavaksi aiemman tilan, Liukon, yhteyteen, mutta Ingon omistus todettiin pitäväksi, koska maa oli Ottesonin tarkastuksessa 1608 laskettu mukaan Ingon veropohjaan. Siitä ei ole selvitystä, miten tämä toimenpide todennettiin.

Aikanaan on Mårten Erkas Palviksenkylästä omistanut 1/5 osan Krokskäristä. Johan Lassus mainitusta kylästä on tilan osakkaana sopimuskirjalla luopunut omistuksesta ja luovuttanut sen Koivulahden Hurrille ja Swarfwarille, koska osuus oli sieltä lähtöisin. Sopimus vahvistettiin Vöyrin käräjillä 17.3.1774./ Trana : Jakoasiakirja Vöyri 19:32.

Isojakoasiakirjoissa Koivulahden omistusosuudet on kirjattu kantatiloittain, mutta taloihin oli omistusosuus usealla, jopa kuudella henkilöllä ja Lembon talossa oli osakkaina kahden nimeltä mainitun isännän lisäksi nimeämättöminä kahden isäntävainajan alaikäiset lapset.

Muita omistajia

Mustasaaren saaristossa oli yllämainittujen Kolkin jakokunnan saariomistusten ohella useilla Vähänkyrön talollisilla käräjätuomioiden perusteella yksittäisiä saariosuuksia runsaasti eri puolilla, Panikiven maalla oli Haarajoen kylän taloilla 4,6 ja 11 sekä Selkämäen talolla N:o 4 omistus, joka 1545 perustui ylimuistoiseen riidattomaan nautintoon. Heillä oli osuus kalaveteen ja oikeus rakentaa ranta-aittoja ja saunoja neljään paikkaan./ Kyrönmaa I, Ollila:Pohjanmaan pitäjäin saaristo-omistukset Vaaan seudulla, s.179-180.

Kaukaluodossa Heickilän kappalaisvirkatalo omisti yksinään koko Furuskärin, laidunta kymmenelle vasikalle tai 30 lampaalle. Varsinaisella Kaukaluodolla omisti maata Ojaniemen Vanhakartano, Vähänkyrön Heikkilä ja Isonkyrön Turpa y.m. yhteensä 13 vasikan tai 39 lampaanlaidunta; Hakomäki 3, Taittonen 2, Nikkola 2, Pappila 4, 11 vasikanlaidunta (33 lampaanlaidunta), Savilahden Säppilä, Hanuxilla, Sättilä ja Sprättilä kukin yhden vasikanlaitumen; Mäckilä Trondilasta 2, Jacob Kempuxäla ja Matts Andila Isokyröstä 2 , Matts Turpa tovereineen 2 ja Jacob Flaming 2 vasikanlaidunta. /Wislander karttakuvaus 1766

Mustasaaren kunnassa ollut Märiskär oli mustasaarelaisten ja vöyriläisten omistuksessa. Mukana oli Voitilasta Halldinin talo neljänneksen osuudella, joka sanotaan ostetun vähäkyröläisiltä. /Wislander karttakuvaus 1766. Saaren läntisellä Vistimäellä oli erotettu 24 kapanalaa yhteiseksi visti- ja verkkopaikaksi Wästerhankmon ja Petsmon taloille sekä Haldinille. Itäreunalla oli Mäkipään kylästä olevien osakasomistajien yhteinen 8 kapanalan visti./Trana 1788, s. 23

Vöyrin sisäsaaristossa oli saariosuuksia useilla Vähänkyrön eri kylien taloilla: Särkimossa yhteensä 9 taloa omisti lampaanlaitumia 1 2/7 kukin: Saarenpään Stormullo ja Lillmullo (joka oli talon pojanpojan Simon Jacobson Setulan ja tämän Simon-pojan omistuksessa), Ojaniemen Huddi, Setula ja Björni, Hiiripellon Tapio ja Pispa sekä Perkiön Valta.

Plusinäsetillä omistivat Haarajoen Plusu 12 vasikan eli 36 lampaanlaidunta, Matti Yriälä ja Jöran Yriälä kumpikin 6 vasikan eli 18 lampaanlaidunta, summa 24 vasikan tai 72 lampaanlaidunta. Selityksen mukaan täällä oli hyvää kalavettä syvimmissä paikoissa/Wislander 1766

Uuluoto oli kokonaan vähäkyröläisessä omistuksessa, omistajina Saarenpään Isomullo, vasikan laitumia 10, vaihtoehtoisesti lampaanlaitumia 30, Lillmullo, (isä ja poika Simon Setula) yhteensä 10/30, Saarensivun Kaijat 10/30, Häröt 10/30, Kesti 10/30 sekä Ojaniemen Lintala 10/30. Näin tämä saari elätti 60 vasikkaa tai 180 lammasta. Lisäksi Mullon kylä talo omisti Mullosholmen’in./ Wislander kartakuvaus 1766.

Wästerön saarella oli omistuksia myös Voitilankylän Backmanilla ja Forsmanilla sekä Vassorinkylän Ivarsilla. Dalaholmin saarella omisti osuuksia Österhankmon Björk. Sepänkylän Storgård oli vapaaehtoisilla vaihtokirjoilla 11.9.1762 ja 7.6.1770 vaihtanut Wilkmon saarella olleet omistuksensa Tuckurin kylän Ehrsin ja Jofsin Kaukaluodolla olleisiin osuuksiin.

Siirto Kaukaluotoon
Kokonaisuutena saaristo-omistukset olivat hajanaiset ja sekavat. Oli ristikkäisiä omistuksia Mustasaaren ja Vöyrin välilla ja lisäksi vähäkyröläiset omistukset kummassakin. Myös eräät isokyröläiset yrittivät vanhojen muistitietojen nojalla menestyksettä osoittaa oikeuksia. Aivan ilmeisesti heillä olikin aikoinaan ollut laitumia ja kalavesiä saaristossa.

Saaristojaon tavoitteeksi oli asetettu saattaa hajallaan olevat omistukset ensisijaisesti omistajan oman kylän rajojen sisälle tai mahdollisimman lähelle kotikylää. Niinpä Mustasaaren Kaukaluodolla maata omistaneista vöyriläisistä 18 isäntää anoi maanvaihtoa Wästerön, Särkimon ja Uuluodon saarilla olevien, vähäkyröläisten sekä Voitilankylän Forsmanin ja Bacmanin ja Vassorin Ifvarin omistusten kanssa. Mullosholmen ei kuitenkaan sisältynyt heidän anomukseensa.

Vöyriläisistä 39 taloa halusi säilyttää omistuksensa Kaukaluodossa ja säästää jakokuluissa. Vähäkyröläiset (Kolkin jakokuntaan kuulumattomat) kuitenkin ilmoittivat, että he eivät voi vaihtoon suostua. Uuluodon omistajat erikseen kirjallisesti ilmoittivat, etteivät he halua tai vaadi jakoa eikä mittaustakaan, vaan halusivat jättäytyä ulkopuolelle, varsinkin kun kuningas oli sodan vuoksi vapauttanut rahvaan ylimääräisistä rasituksista/Trana:Jakoasiakirja Vöyri 19;33.

Matts Säpilä ja Michel (Henrikin vävy) Storkucko, omasta puolestaan ja edellinen myös muiden Kolkin jakokuntaan kuuluvien vähäkyröläisten osakkaiden valtakirjalla, ilmoittivat haluavansa säilyttää omistamansa osuudet Mikkelinsaaristossa eivätkä esittäneet vaihtoa sieltä. (Ingo ja Martola eivät olleet tässä mukana.)/ Trana, jakoasiakirja Vöyri 19:33, merkintä 26.6.1791.

Maanjako-oikeudelle 13.7.1792 antamassaan yhteenvedossa, kohdassa 9, Trana muotoili edellisen lausunnon näin: Kolkin jakokunnan saaristo-osakkaat Vähäkyröstä ja Mustasaaresta ovat anoneet, että ne lampaanlaitumet, jotka he lainvoiman saavuttaneilla tuomioilla omistavat Mikkelinsaarilla, osoitettaisiin heille koko saariston alalta ja siellä vanhoista ajoista olleet yhteenlasketut lampaanlaidunoikeudet.

Vöyriläisten vaihtoanomus ei sisältänyt korvaavien omistusten saantia Mikkelinsaarilta. Simon Martois Martolasta, Anders Ingo Miekan kylästä ja kaikki koivulahtelaiset osin valtuutetun kautta ilmoittivat tyytyvänsä Kaukaluotoon siirtämiseen, mutta tyytyvänsä myös, jos saavat pitää Mikkelinsaarilla olevat osuutensa ja yksittäiset saarensa.

Kolkin jakokunnalle kuluva 1/7 osuus Krokskäristä voitaisiin vaihtaa Håkanskärille, jolloin Svarvarin ja Hurrin koivulahtelaiset osamistajat saisivat koko Krokskärin. Maanjako-oikeuden päätöksellä myös koivulahtelaisille osoitettiin palstat Kaukaluodosta, Mikkelinsaarten omistus tuli vöyrilöisille.

Kaukaluodossa oli isojako useasta pitäjästä olevien omistajien kesken saatu aikaan aiemmin. Maanjako-oikeuden päätöksellä sinne siirrettiin Vöyrin- ja Mikkelinsaaristosta siellä olleet vähäkyröläisten, mustasaarelaisten (ja koivulahtelaisten) omistukset ja osa vöyriläisomistajista siirrettiin omasta aloitteestaan muuttajien entisille palstoille.

Vähäkyröläisille muuttajille osoitettiin palstat sovitussa järjestyksessä Vähänkyrön aiemman palstan rajasta alkaen. Valituksen jälkeen Uuluodosta siirretyt vähäkyröläisomistajat saivat entisen luotonsa takaisin. Sieltä siirrettiin takaisin Kaukaluotoon vöyriläisiä, joille osoitettiin palstat siellä jo olevan vöyriläisomistuksen vierestä. Seuraavassa keskeisiä tietoja alkuperäisestä siirtopöytäkirjasta, jolla siis muutettiin aiemmin suoritettua Kaukaluodon isojakoa.

Kaukaluodon siirtopalstat 1798
”Vuonna 1798, 28 päivänä syyskuuta on tämä jakopöytäkirja Vähänkyrön kihlakunnanoikeudessa esitetty ja jako vahvistettu, todistaa Herman Ross." Tämä on konseptikuvaus isojaon muutoksesta Mustasaaren kunnan saaristossa sijaitsevalla Kaukaluodon saarella Vähänkyrön, Mustasaaren ja Vöyrin yhteisen maanjako-oikeuden syyskuun 12 päivänä 1797 antaman, maanjako-oikeuden 27 päivänä syyskuuta 1792 antamaan välipäätökseen perustuvan päätöksen sekä allekirjoittaneen maanmittarin 16 ja 19 kesäkuuta 1794 antaman isojakokuvauksen mukaan, laatinut allekirjoittanut Maanmittari alkaen 30.4.1789, seuraavasti:

( Palstat jaetiin Kaukaluodon isolta saarelta sekä Lagnu äng’iltä ja Stor Lagne äng’iltä, joilta Haarajoen ja Perkiön talot ison saaren lisäksi saivat maata..Taulukossa järjestyksessä palstan karttatunnusKIRJAIN, sitä seuraa talo verolukuineen, a) = peltoa tai niittyä tynnyrin-:kapanalaa; b) = metsä- tai laidunmaata t-alaa : k-alaa; c) = jakamatonta yhteismaata, yhteislaidunta tai tiealuetta; d ) joutomaata t-alaa:kapanalaa.)

Vähäkyrö, Haarajoki

A N:o 7 Plusi 13/24 manttaalia, Jacob Jacobson, a) 1: 25 ½; b)18:16 ¾; c) 7 kapanalaa.
B N:o 8 Yriälä 3/8 manttaalia, Matts Thomasson, a) 1:18 ½; b) 7:25; c) 3 ½ k-alaa.
Ba N:o 8 Yriälä 3/8 Manttaalia, Jöran Jöransson, a) 1:24; b) 7:13 !/4; c) 3 ½ k-alaa.

Vähäkyrö, Perkiö

C N:o 2 Walda, 7 /16 manttaalia, Carl Carlsson, a) 1 : 30 ½; b) 12 : 4 ; c) 5 ¼ k-alaa.
Ca N:o 2 Walda, 7 /16 manttaalia, Isaac Johansson, a) - : 1 ½; b) 16 : 9 ; c) 2 k-alaa.

Vähäkyrö, Hiiripelto

D N:o 4 Tapio 7/8 manttaalia, Jacob Johansson ja Esaias,; b) 6 : 9/16, c) 2 kapanalaa.
E N:o 7 Pispa, Leski Marja Thomasd. ja Michel Michelsson,; b) 6: 9/16; c) 2 kapanalaa.

Vähäkyrö, Ojaniemi

F N:o 2 Björni 7/8 mntt. Jacob Isaksson ja Johan Simonsson,; b) 6 : 7/12, c) 2 kapanalaa
G N:o 3 Sätula 11/12 manttaalia Simon Jacobson a) _:_ ; b) 6: 7/12 ; c) 2 kapanalaa
H N:o 4 Huddi 5/8 manttaalia Matts Mattsson a) _:_ ; b) 6:7/2, c) 2 kapanalaa

Vähäkyrö, Saarenpää

N N:o 8 Stormullo 2/3 manttaalia Johan Thomasson; b) 6: 7/12; c) 2 kapanalaaOb
N;o 9 Lillmullo 7/16 manttaalia Simon Simonsson b) 3 7/24; c) 1 kapanala.
Oa N:o 9 Lillmullo 7/16 manttaalia Simon Jacobsson, b) 3: 7/24; c) 1 kapanala.
P N:o 5 Mäntä 2/3 manttaalia; leski Walborg,, ; b) 3:_; c ) 1 kapanala.

Vähäkyrö, Röfwarla by

Q N:o 2 Storröfwar 5/8 mantt., Jacob ja Johan Wanhala, b) 4:31 ¼; c) 1 ½ k:alaa.
Qa N:o 3 Lillröfwar 5/8 mntt. a) _:_; b) 4:31 ¼; c) 1 ½ kapanalaa. Om. Johan Jacobson ja SimonThomasson Usitalo,

Vähäkyrö, Merikaarto

R N:o 1 Säppälä 11/24 mant. Matts Henriksson, b) 4 : 31 1/4, c) 1 ½ kapanalaa
Ra N:o 1 Säppälä 11/24 m.. Matts Ersson ja Mårten Wahli, b) 4 : 31 1/4, c) 1 ½ k-a
S N:o 4 Storkucko 11/24 mantt. leski Elisabet Samuelsdotter, b) 7 : 15; c) 2 ½ k-a.
T N:o 7 Trasti 11/24 manttalia, Anders Jacobson, ; b) 2: 15 3/4, c) ¾ kapanalaa
U N:o 11 Lillsauso, Matts Mattsson, a) _:_, b) 1 : 31 3/3; c) ½ kapanalaa.
V N:o 12 Kolkki, 5 /16 manttaalia, Mmatts Johansson, a) _:_; b) 7 : 15 , c) 2 3/8 k-a.
Vb N:o 12 Kolkki, 5/32 mantt. Ab: Jac: Falander ; b) 3 : 23 ½, c) 1 3/16 kapanalaa
Va N:o 12 Kolkki, 5/32 mantt.Matts Mattsson, b) 3 : 23 ½, c) 1 3/16 kapanalaa.
W N:o 16 Wahli, 3/8 manttaalia, Mårten Eskelsson, b) 1 : _ ; c) ¼ kapanalaa

Mustasaari, Martois

X N:o1 Martois, 7/12 manttalia, Simon, a) _:_ ; b) 7 : 16; c) 2 ½ kapanalaa.
Xa N:o1 Martois, 7/12 mantt. Matts och Zachris, a) _:_ ; b) 6 : 30; c) 2 k-a.

Mustasaari Mjekaby

Y N:o 1 Ingo 7/24 manttaalia, Matts Ingo; b) 12 : __; C) 3 5/6 kapanalaa.
Ya N:o 1 Ingo 7/24 manttaalia, Anders Ingo; b) 11 : 31 3/4; c) 3 5/6 kapanalaa.
Yb N:o 1 Ingo 7/24 mnt. Jacob Ingo, a) _ :14 ½ ; b) 10 : 28; c) 3 5/6 k-nalaa.

Mustasaari, Voitby

Z N:o 7 Formans 13/24 mantal, Jacob Johansson ja Michel Andersson sekä
Å N:o 8 Backmans 7/12 mantal, Erik Mattsson ja Jacob Jacobsson, (yhteisesti ) a) 10 : 24 1/8, b) 45 : 24 ½,
c) 23 kapanalaa, d) 3 : 27

Mustasaari, Koivulahti

Ä N:o 1 Herrgård, 1 1/3 mantt., a) 2 : 5; b) 25 : 1; c) 9 ½ kapanalaa; d) 1 : 19
Ö N:o 2 Qweflander, 1 1/3 mant., a) __: 5; b) 9 : 15; c) 3 kapanalaa; d) 17 k-alaa.
BA N:o 3 Swarfwars 1 1/8 mantt. a) __: 2 ½, b) 26 : 5; c) 8 ¼ kapanalaa, d) 1 : 10.
BB N:o 4 Hjort, 1 1/6 mantt., a) _ : _ ; b) 20 : 17 ¾ ; c) 6 5/6 k-alaa, d) __: 30 ½
BC N:O 5 Hurr, 1 mantal, a) _ : _ ; b) 18 : 20 ; c) 5 ¾ kapanalaa; d) __:23
BD N:o 6 Lapp, 5/6 mant. a) _ : _ ; b) 22 : 7 !/7 ; c) 7 kapanalaa; d) __:13.
BE N:o 7 Lembo ¾ m.,; b) 20 : 17 ¾ ; c) 6 ½ kapanalaa, d) _ : 3 ½.
BF N:o 8 Enroths, 11/12 mant. a) _ : _ ; b) 42 : 22 ; c) 13 ½ kapanalaa, d) –
BG N:o 9 Lustig ¾ m. b) 9 : 24 1/8 ; c) 3 kapanalaa,
BH N:o 10 Knip 1 mant. a) _ : _ ; b) 20 : 17 ¾ ; c) 6 5/8 kapanalaa
BI/ BK N:o 11, N:o 12 AHL, a) _ : _ ; b) 9 : 24 1/8 ; c) 3 kapanalaa, Mustasaari, Österhankmo
BL N:o 1 Björk, 2/3 mant. b) 6 : 17 ½ ; c) 2 kapanalaa.

Mustasaari, Wassor

BM N:o 11 Ifwars, 7 /12 mant. a) _ : _ ; b) 52 : 17 ; c) 46 ½ kapanalaa.

Siirretty kaikenkaikkiaan: a) 13:19 ½; b) 379:16 ¾; d) 20 15 ½. //Trana: saaristojakoasiakirjat Vöyri 19:33

Kalastus

Kalastus oli vielä 1600-luvulla valtakunnallisesti tärkeä elinkeino ja Merenkurkussa se kesäisin keräsi paljon väkeä työhön. 1800-luvulle asti on suomalaispitäjistäkin menty kalastamaan saaristoon sen estämättä, että monellakaan ei olut siellä maaomistuksia venesatamaa ja kalasaunan tonttia varten. Rantaveroa vastaan voitiin pystyttää tarpeelliset laitteet. Vähäkyröläisistä Mikkelinsaaristossa oli maaomistuksia vain Kolkin jakokunnalla, mutta muidenkin vähäkyröläisten tiedetään runsain määrin käyneen siellä silakassa.

Kalastussäännöstöstä
Kalastuksen säätelemiseksi ja elinkeinon turvaamiseksi oli Sten Sture vanhempi vuonna 1488 antanut määräyskirjeen, johon myöhemmin usein vedotaan. Omistusoikeus veteen ja siinä kalastamiseen annettiin maanomistajalle, erityisesti oman pellon ja niityn kohdassa.

Ulkosaaristossa ja avomeren äärellä silakankalastus oli kaikille vapaata, maanomistajalle varattiin ensimmäinen apaja maanantaina ja keskiviikkona. Peltojen ja niittyjen kohdalla omistajan rantaoikeus kuitenkin piti. Tämänsisältöinen säännös vahvistettiin useasti, viimeksi valtiopäivillä 1731./ 1766:II,8

Vuoden 1784 käräjillä ovat vassorilaiset vastaamassa kalastuksesta Teilot’in luona. ” Kun oikeus oli selvittänyt, että saaren ulkoreuna oli avointa selkävettä, Östra Gloppet’ia vastassa ja sentähden katsottava avoimeksi meren rannaksi, näyttää vassorilaisilla olevan oikeus saaren ulkoreunalla saada moittimatta ja rantaveroa maksamatta kalastaa silakkaa, mutta muissa osissa Teilotia kielletään vastaajia laillisen vastuun uhalla kalastusta harjoittamasta.” Maanomistajalla oli siis edelleen olleen myös vesi- ja kalastusoikeus rannassaan. /Ehnholmin viite: Utredning rörande fiskerättsförhållanderna vid rikets kuster, Sthlm 1925, s. 51-52.

Meren väistyessä ja kalavesien paetessa ulommaksi sisämaan pitäjäin kalastus alkoi harmittaa rannikon asukkaita. Usein syntyi kiistoja ja oikeustoimia. Mustasaarelaiset vetosivat Kustaa Vaasaan isokyröläisten toimista vuonna 1530. Asiassa saatu päätös on luettu mm. Mustasaaren käräjillä 9.6.1554:

”…, niin tuomitsimme me, että mainitut mustasaarelaiset saavat kyröläisten ja muiden häiritsemättä hyödyntää ja säilyttää kalavetensä, kuitenkin niin, erttä kun kyröläiset eivät voi olla ilman kalavesiä eikä heillä muuta kalastusmahdollisuutta ole, että heistä kukin, niin monta kuin kalastaa haluaa, kolmena viikkona keväällä ja kolmena syksyllä, antavat mustasaarelaisille runstykin keväällä ja toisen syksyllä. Mutta kruunun almänningillä älköön kukaan heitä kieltäkö kalastamasta, vaan se olkoon heille yhtä vapaata ja avointa kuin mustasaarelaisille.”/Åkerblom: Mustasaaren historia I, s. 128 ja RVA: Rahvaan valituksia, S-ÖB2.

Vuoden 1734 Maanlaki ohitti kalastuksen melko vähällä. Rakennuskaaressa toistettiin vanhaa käytäntöä: ”Jacamatointa cala-wettä mahtawat ne, joilla sijnä osa on, wiljellä nuotalla ja wercoilla, cukin tarpexens. Jos jocu tahto calan-pyydystä raketa, tehkön sen oman osans jälken kyläsä, sitä myöden cuin sijhen tila on.” / Rak.kaari XVII:1.

”Cuningan yhteisisä calanpyyntö sioisa ja carein tykönä meri-maan paikoila, mahtavat ne, jotca Kihlacunnan eli Pitäjän sisälle rakendawat ja asuwat, caloja pyytää oikialla ajalla, ja aittoja ylöspanna määrätyn ulostegon edestä, caicki sen jälken, cuin lupa sijhen annetan.” /RK XVIII:2.

Vuoden 1766 kalastussääntö
Ensimmäinen kattava säännöstö oli Kalastussääntö 1766 eli ”Kuninkaallisen Majesteetin Armollinen, Yleinen asetus ja määräys Valtakunnan Meri- Saari- Virta- ja Sisäjärvikalastuksesta”, annettu 1766,. Perusteluissa Majesteetti mainitsee saaneensa tietää, ” että niin hyödyllinen ja tärkeä kauppa- ja elinkeinohaara kuin Valtakunnan kalastus, hoidettiin paikoin huonosti ja aiempiin aikoihin verratuna jopa taantui.”/Kalastussääntö 1766:perustelut.

Uusi asetus pyrki vakuuttavasti turvaamaan kaikki entiset kalastustavat ja -oikeudet, innosti uusia yrittäjiä mukaan ja edisti monin muodoin kalastuksen edistymistä, kalakantojen elpymistä y.m. Kutukalan nousu ja kalanpoikasten pääsy kutupaikoilta mereen kasvamaan saivat voimakkaasti huomiota. Kaikille Valtakunnan asukkaille säätyyn katsomatta luvattiin Kuninkaallinen suosio ja suojelus kalastaa hallitsemillaan kalavesillä. /Kalastussääntö 1766

Kalastusoikeus oli perustunut ja tuli edelleen perustumaan maanomistukseen. Uutta asetuksessa lienee se, että avomeren rannalla maanomistajan kalastusoikeus rajoitettiin rantamatalaan. Tämä määräys puolestaan saattoi ohjata maanomistusta: rantamatalasta esiinnousseet matalikot-karit-saaret laskettiin rannan ja rantamatalan omistajalle.

Asialla oli ilmeisesti vanhempaa käytännön elämän luomaa pohjaa, sillä Wislanderin karttakuvaus saaristosta 1766 luetteloi nimettyjen omistajien saaria kuvatessaan niiden lähellä olleet matalat, kivikot y.m. Katselmustoimituksissa on vedottu myös siihen, mitä suurempaa saarta lähinnä joku uusi saari oli. Eri omistajien saaria Mikkelinsaaristossa voi katsoa tältä näkökannalta muistaen tietysti ikimuistoinen nautinta, jos dokumentteja ei ollut./1766: II: 6.

Samoin säädettiin: ”Valtionhoitaja Sten Sture vanhemman (1488) antamaan säädökseen perustuvien Kuninkaallisen Majesteetin Armollisen kirjaan 17.8.1688 ja Rahvaan yleisiin valituksiin vuoden 1731 valtiopäivillä, § 57, annetun ratkaisun mukaisesti sallitaan edelleen Suomessa asuville asukkaille heidän vanhastaan hyödyntämänään oikeutena, siellä, missä on tawallista ollut, saada moitteitta ja rantaveroa maksamatta, kalastaa meren-, metsä-, kallio- ja kivikkorannoilla maanomistajien kanssa silakkaa, sittenkun maanomistaja on käyttänyt kaksi vapaapäiväänsä, nimittäin maanantain ja keskiviikon, vetää ensimmäinen nuotta-apaja, poikkeuksena sellaiset rannat, jotka rajoittuvat viljeltyyn peltoon tai niittyyn tai missä maa viljelyyn otetaan. Sama oikeus, joka Suomelle tässä pykälässä on suotu, on myös niillä, jotka kalastavat silakkaa Pohjanmaalla sekä Västerbottenissa, Wäster-Norrlandissa ja Gäfleborgin läänissä. ”/Kalastussääntö 1766, II, 8.

Edelleen säädettiin: ”Jos joku haluaa puhdistaa nuotta-apajan kalan pyyntiä varten toisen matalikolle, ei sitä saa estää, tai sitä, joka sen kustantaa, älköön suljettako ulos kalastuksesta. ” Tämä säännös puuttuu Suomessa 1.3.1903 voimaan tulleesta laista, jonka siirtymäsäännös antaa aiemmin apajan peranneille 10 vuoden käyttöajan lain voimaantulopäivästä lukien. /Kalastussääntö 1766, II, 9 ja Lakikirja 1923, rakennuskaari 18 luku, sivu 69.

Samoin kaikille asukkaille taattiin oikeus kotitarpeiksi hankkia ja kotiinkuljettaa tuoretta tai käsiteltyä kalaa mistä se mukavimmin onnistui, sitä käsitellä ja säilöä haluamiinsa astioihin sekä rajoituksetta harrastaa kalastusta koukulla ja siimalla / Kalastussääntö 1766: I, 1-2,9.

Myyntiin tulevan kalan kunnollista käsittelyä tehostettiin määräyksillä mm. suolaamoiden toiminnasta ja suolan saannin turvaamisesta kaupankäynnin rajoituksia lieventämällä.. Kaupassa käytettävät mitat, painot, tilavuudet ja käytettävät astiat määriteltiin tarkasti. Kala-astioiden ja veneitten tekoon luvattiin puuta kruunun metsästä, milloin kalastajalla ei ollut sopivaa puuta itsellään. / Kalastussääntö 1766: I, 3-7.

Kalastajien perheväki ja kalastuksessa palvelevat palkolliset vapautettiin sekä rauhan että sodan aikana yleisistä velvollisuusksista. ( ”ifrån Wärfning och prässning.”) Kalastusveneitä ei tullut takavarikoida eikä ottaa Kruunun käyttöön. Kalastajien ei tarvinnut osallistua majoitus-, kyyditys-, y.m. rasitteisiin, elleivät asuneet verolle pannulla tilalla tai toimineet porvarillisessa ammatissa, jolloin heillä on samat velvollisuudet kuin muillakin talonpitäjillä tai porvareilla. / Kalastussääntö 1766: II: 2.

Ulkomaille rangaistuksen pelossa paenneet rikoksentekijät armahdettiin, jos he asettuivat kalastajiksi ulkosaaristoon joko itsenäisesti tai toisen palveluksessa ja heille luvattiin nuhteettoman koeajan jälkeen täydet kansalaisoikeudet. Virkamiehet saivat määräyksen tiedottaa asiasta ulkomaan paikkakunnilla. Armahdus ei koskenut (armeijasta?) karanneita eikä henkilöitä, joita uhkasi hengen- ja kunnian menetys. / Kalastussääntö 1766: II: 3.

Oikeus kalastusrakennuksiin ja laitteisiin toisen maalla
Kalastuselinkeinoa varten tarvittiin satama- ja asuinpaikkoja. Kalastussääntö 1766, II, 11 säätää, että toisen vedessä kalastaminen ja rakennusten tai muiden laitteiden pystyttäminen voi tapahtua omistajan luvalla ja vapaaehtoisen sopimuksen mukaan. Maata sai kuitenkin käyttää vain niin paljon kuin toimintaan välttämättä vaadittiin. Yleisille paikoille ja sellaisille merensaarille, jotka eivät johonkin tilaan kuuluneet, sai jokainen valtakunnan alamainen vapaasti rakentaa kalastuksessa tarvittavia rakennuksia ja laitteita./ Kalastussääntö 1766: II,13.

Samoin säätää Ruotsin valtakunnan lain rakennuskaaren 17:10 sellaisena kuin se oli 23.7.1902 säädetyn lainmuutoksen jälkeen. Ilmeisesti laki on ollut samansisältöinen pitkään, koska sisämaan kalastajien runsas rantautuminen mm. Mikkelinsaaristossa ja kalastusyhdyskunta Finnhamnissa on ollut mahdollista. Näin esim vuonna 1557 kalasti silloisesta Isokyröstä suolaisessa vedessä 13 nuottakuntaa, 90 miestä.

Vanhat vistit ja satamat
Maan noustessa satamat mataloituivat. Ajan mittaan niitä piti ruopata ja laituria jatkaa merelle. Keväällä kalaan tullessa ensimmäinen työ olikin veneväylän perkaus jään sinne siirtämistä kivistä. Nyt löytyy vanhoja venevalkamia kuivalta maalta kaukana rannasta. Nykyisellä Kummelskärillä sellaisia löytyy ehkä kymmenen. Muualla Mikkelinsaarilla ei ole tehty vanhojen asumisjäännösten inventaariota. /Bagge 1996

Koivulahtelaisten hallitsemalla Krokskärillä on ollut, isojakokartassa ja vielä nykykartassakin näkyy satama, josta oli hyvä lähteä silakkamatalikoille. Krokskärin ja Storskärin välisessä Domarsundin salmessa oli Finnhamn. Sen käyttäjinä lienee ollut myös vähäkyröläisiä, joilla ei Kolkin jakokuntaa lukuunottaamatta ollut maata täällä. Salmen kurouduttua keskeltä umpeen entisen salmen suut kulkevat nimillä Östra Finnhamn ja Västra Finnhamn. Jälkimmäisessä on ollut satamat ja asutukset vierekkäin sekä suomen- että ruotsinkielisillä kalamiehillä. Siellä oli ihmisiä Ison vihan aikana vihollista piilossa, heillä siellä myös erikseen kiviaidoin erotetut hautausmaat. /Mårten Lassus: Gamlas berättelser …

Vildskärin itärannalla Hopvikenissä on ollut oletettavasti vöyriläisten kalastusyhdyskunta, jota ainakin myöhempinä aikoina on kutsuttu nimellä ”Staden”. Wislander mainitsee vöyriläisillä olevan myös kalapadon. / Bagge 1996.

Isojakokartassa on merkitty ”Vanha Vähänkyrön visti” Lilla ja Stora Hufwan-saarten välisellä kannaksella. Tämä oli Kolkin jakokunnan omistamaa aluetta. Kun Trana selvityksissään puhuu Kolkin jakokunnasta useimmiten ”vähäkyröläisinä”, on selvittättä, oliko tässä Kolkin jakokunnan vanha, kuiville jäänyt asentopaikka vai muualta Vähäkyröstä tulleiden kalastajien rantaverollinen tukikohta. Asia ei selviä käymättä paikalla, ei ehkä sittenkään. Olisi kuitenkin mielenkiintoista tutkia satamapaikan ja asuinjälkien laajuus ja suhde nykymerenpintaan.

Kolkin jakokunnalla oli vuonna 1763 Merikaarron visti Håkansskärin luona pikku luodolla Hemträsket’iin (Bastubrunnen) johtavan Bastusundetin varrella./Vasabladet 28.1.1976¸ Ehnholm: Anteckningar om Mickelsörarna. Paikalla on nyt kesähuvila, ”Plassin”. Salmi on nyt vain puro. Luoto on niin matala, ettei visti ole voinut siellä sijaita kovin pitkään. Salmen vastarannalla oli koivulahtelaisten visti, paikassa, jossa nyt on Gårdarna./Wislander 1766.

Wislanderin kartassa on Stora Käldskärin lahdessa ilmeisesti vöyriläisille kuulunut visti, jonka haltijasta ei ole merkintää. Håkanskärin eteläpuolisen Furuskärin länsirannalla on karttaan Wislanderin merkitty ”byggningsplats” Kalastussääntö 1766 antaa tälle sanalle kaksi merkitystä. Se voi olla joko kalaveneiden tai laitteiden rakennuspaikka tai torpanpaikka, jossa haltija viljeli maata kalastuksen ohella. Oikeus torppien perustamiseen oli annettu jo ennen Kalastussääntöa ja niitä sai perustaa myös yhteismaalle.

Lähialueella Meriskärillä oli kaksi vistiksi varattua määräalaa, toinen saaren mustasaarelais-, toinen vöyriläisomistajille. Kummelskärillä ja saaristossa muuallakin, myös Finnhamnin itäosassa, on voinut olla isompia tai pienempiä kalasatamia tai venevalkamia asuinsijoineen, joita ei ole kirjallisuudessa mainittu. Yksittäisiä venevalkamia on ehkä ollut runsaastikin. Esimerkiksi Mårten Ruuth Vöyrin Andialasta testamenttasi 1697 pojalleen mm. ” ne vistit ja aitat, jotka minulla on saaristossa”. Trana ei karttakuvauksessaan 1788- mainitse Mikkelinsaarilla varatuksi satamatontteja. (Ks. maanomistus:Märiskär.) / B.Åkerblom: Vörå sockens historia, s. 304.

Kalavedet
Maannousema loi saaristoon lahtia, fladoja, jotka puron tai salmen välityksellä vielä olivat yhteydessä mereen. Niihin kerääntyi kuitenkin suolattomampi ja ravinnerikkaampi vesi, kun veden virtaus oli mereen päin. Se olivat suotuisia lisääntymispaikkoja ja niihin kala keväällä nousi parvittain kutemaan. Tällaisen vaelluksen kalamies tietysti käytti hyväksi.

Tranan jyvityskuvauksen lopussa 1788 kerrotaan, että (Mikkelinsaarten) alueen lammissa oli kalapadot. Sellaisia oli mm. Karwsorwerkan Storskärin ja Wildskärin kulmauksessa (Kisviken), Trastwerkan hieman etelämpämä, sen eteläpuolella Korvolains ja Bentasverkan. Aivan ilmeisesti myös Bastusundissa oli oma patonsa, sillä se mainitaan hyvänä kalapaikkana./Vasabladet 28.1.1976, Ehnholm:Anteckningar om Michelsörarna.

Padot olivat riukupatoja. Padon aukkoihin asetetuilla pyydyksillä saatiin nousuaikaan runsas saalis. Aukot pidettiin kuitenkin ajoittain auki ja kalaparven noustua ne suljettiin. Myöhemmin kalaa voitiin pyytää runsaskalaisesta lammesta tai saada patoaukoista mereen palaavaa kalaa. Tärkeimmät saaliskalat olivat hauki, ahven, särki ja säyne. Merikaartolaisten verokaloina mainitan 1500-luvulla myös siika, lahna ja norssi. /Åkerblom:Korsholms historia I, s 123.

Bastusundissa ja Stohufwon-saaren sekä Wildskärin ympäristössä ja paikoin Käldskärin luona sai melko hyvin ahventa, siikaa ja silakkaa. Merikaartolainen 1820 syntynyt Jaakko Seppälä kirjoitti 1867, että merikaartolaisilla oli ollut Mikkelinsaarilla viisi (nuotta-)apajaa ja visti Håkansskärin luona pienellä luodolla nimeltä Sausoo.

Ehnholm kirjoittaa Wislanderin karttaselityksessä 1766 ilmoitetun, että merikaartolaisilla oli nuotta-apajat Stor- ja Lillhufwanin, Mäntas- eli Flakaskärin ja Bred-Bergörin eli Kandholmenin luona sekä osuus Krokskärin luona./ Ehnholm:Fiskevatten och…, s. 5

Tärkeimmät silakkapaikat, ja sellaiset, joihin saaristoa omistamattomillakin oli pääsy, olivat ulkomeren karit ja matalikot. Sinne silakkaverkot myöhäiskesällä laskettiin pyydystämään matalikolle kutemaan nousevia silakoita. Krokskärshamnista ja Finnhamnista käsin hyödynnettiin Tranan karttaselityksen mukaan matalikoita: Brewdgrundet, Gdydningsgrund, Yttergrundet, Kallan, Storbjörk grundet, Nygrundet, Öfwerhällan y.m.

Vildskärin itärannalla olleelta Hopvikin vististä saavutettiin mm. silakkamatalikot Räklon, Skraleskatan, Stjälasteinin, Däuvisknuvin, Langgrynnon, Bådan, Bertilsskatan, Yttergrånn ja Hällgrånn./ Vasabladet 28.1.1976, Ehnholm: Anteckningar om Mickelsörarna.

Kalastus oli pääasiallisin syy, joka veti ihmistä Mikkelinsaarille. Muuta taloudellista hyötyä ei sieltä alkuvuosina ollut hankittavissa. Hyljestystä harrastettiin Tranan mukaan jonkun verran ja joutoaikana kerättiin linnunmunia vaihteluksi ruokavalioon, vaikka se Kalastussäännössä kiellettiin. Tilapäisiä ohikulkijoita siellä on käynyt pian sen jälkeen, kun korkeimmat huiput nousivat merestä. Siitä todisteena on Stora Hufwan-saaren laella olevat kuusi röykkiöhautaa. Niitä ei ole tutkittu, joten ajoitus ja muut yksityiskohdat ovat kovasti hämärässä.

Elämää saarilla

Pysyvää asutusta Mikkelinsaarille on tullut hyvin myöhään. Karu luonto ja ankeat olot eivät kutsuneet ympärivuotiseen oleskeluun. Ensimmäinen kaivo sinne kaivettiin vasta 1960-luvulla. Merivartioasemakin toimi aluksi tuontiveden varassa, kunnes asemalle hankittiin tislauslaite 1980-luvulla/ Bagge 1996.

Alkuunsa saarten vähäiselle puulle oli tarvetta ja käyttöä yli resurssien, joten kesäasumukset tehtiin keräämällä kiviä muuriksi. Sen päälle saatettiin tehdä korote puusta, veneen masto kurkihirreksi ja purje katoksi. Vaihtoehtona oli tuohikatto. Näitä kivilatomuksia on saaristossa runsaasti, nyt paikoin kaukana rannasta, ilmoitti Ehnholm. Majanpohjan seurana on ilmeisesti merkkejä venevalkamasta, verkkojen kuivatustelineistä ja mahdollisesti ryssänuuneista.

Saatu kalaa piti perata, säilöä ja varastoida ”kalapuoriin”. Suolaaminen oli tavanomainen säilöntäkeino. Kun Kustaa Vaasan aikana kalastajien kalansaaliit tulivat verotuksen piiriin, jakoi kruunu saaristossa suolaa. Veroluetteloissa on mainintoja siitä, että kalat suolattiin ”kuninkaallisen majesteetin suolalla”, tai että jonain vuonna verokalaa ei kannettu, kun kalastajilla ei oluut ollut suolaa.

Saaristossa näyttää olleen vakituisia suolanjakopaikkoja. Finnhamn oli eräs kalastajien keskuspaikoista, josta purjehdittiin ulkomeren matalikoille. Täällä olisi ollut luonnollista olla kruunun suolalaivan pysähdyspaikka. On arveltu, että nimi Domarsundet viittaa samaan asiaan, mutta voudilla on saattanut olla sinne muutakin asiaa. Kalastussääntö 1766 ei kuitenkaan tunne jakomenettelyä, vaan säätää, että suolaa sai vapaammin myydä ja ostaa, ” jos etäisyys lähimpään kaupunkiin oli yli 10 peninkulmaa”./ Kalastussääntö 1766: I,16

Kaikkea kalaa ei voinut suolata. Ulkoilmakuivaus oli lihavalle ja rasvaiselle kevätsilakalle käytännössä mahdotonta. Tarvittiin keinollista kuivausta, joka saattoi tapahtua leivinuunissa tai riihen-/saunan kiukaassa. Saaristoon on erityisesti tätä tarvetta varten ladottu kivistä kiukaan tapaisia kuivatusuuneja. Kun kala ei kuivattunakaan hyvin säilynyt verona Tukholmaan vietäväksi, määrättiin kuivattu kala vielä savustettavaksi. Siihenkin tarkoitukseen voitiin kuivausuunia käyttää.

Varmaan saariston kalastajat olivat jo kauan tunteneet kuivaamisen ja savustamisen. Suomen- ja Pohjanlahden rannikoilta, Tukholman ja Upplannin saaristoista löytyy kivilatomuksia, kuin avarapesäisiä saunankiukaita, joita on käytetty kalan kuivaamiseen. Niitä on usein useita lähekkäin. Stora Hufwon-saarella on sellainen jopa 15 metrin korkeudessa. /Bagge 1996

Ehnholm on Eestistä kuvannut tiiliarinaisen kuivausuunin ja kuivaustapahtuman. Suomen uuneissa arina on mukulakivistä, uunin perä hieman suuta ylempänä. Lämmityksen jälkeen pantiin kala kuivumaan. Ilmeisesti uuneja on käytetty myös savustukseen ja kalastajien muuhun ruoanvalmistukseen. Uuneja nimitetään Suomessa ja Ruotsissa ryssänuuneiksi, vaikka ne eivät aitoja ryssänuuneja olisikaan./Ehnholm:Ryssugnar och stenkapell, Vasabladet 13.10.1977.

Aitoja ryssänuuneja rakensi venäläinen laivasto isonvihan ja erityisesti Uumajanretkensä aikana 1714 sekä 1800-luvulla leiripaikoilleen. Ruoan valmistus uunissa oli Venäjällä tavanomaista ja Ruotsissa kerrotaan, että Venäjän laivaston ankkuripaikoilla tarjottiin väelle joka aamu tuoretta leipää. Siksi uuneja piti olla useampia. Merenkurkussa isonvihan aikaiset aidot ryssänuunit sijaitsevat noin 5 metrin korkeudella meren pinnasta.

Syksyllä 1714 suuri venäläinen laivasto-osasto teki retken Merenkurkkuun ja siitä Ruotsin puolelle. Paluumatkalla neljä alusta haaksirikkoutui Västerön vesillä. Yhden hylyn jäänteitä onkin löydetty Västerön rannasta. Saaren pohjoisosassa on mäki nimeltä Ryssberget muistona tapahtumasta, ja saaren rantavesistä on otettu talteen haaksirikkoisille kuulunutta esineistöä./Nettiartikkeli: Skampavoin kannella, <htttp://www.starsoft.fi/skampafi.html> ja <http://www.taurnet.se/nottare.htm>.

Maanmittari Wislander karttakuvauksessaan 1766 mainitsee, että lähistölle, Skrävelbådanille, olisi 1720 haaksirikkoutunut useita laivoja, paljon miehiä hukkunut, ja että saarella on heidän jäljiltään jäännöksiä neljästä vastaavaa uunia. Olisiko mahdollisesti tapahtunut toinenkin haaksirikko, vai puhuiko Wislander ajasta erehtyen samasta joukkohaaksirikosta?

Kalojen uunikuivaamiseen ja savustamiseen kului paljon puuta. Kalan suolauksessa tarvittiin suuria tiinuja. Suolakala pakattiin tynnyreihin ja nelikoihin kuljetusta varten. Niitä tehtiin joutoaikana, ja nekin nielivät puuta, jota tarvittiin myös nuotan ja verkkojen kuivaustelineisiin. Telineitten pystypuut piti kivisessäkin maassa saada pystyyn ja pysyiväthän ne pystyssä, kun juurelle kerättiin kasa kiviä. Tällaisia kivikekoja myös löytyy entisten venevalkamain ja asuinsijojen lähettyviltä. Vanhimpina aikoina kalasaunat ja aitat on tehty osittain kivestä.

Silakanpyynnissä oli kaksi sesonkia. Keväällä isot, rasvaiset silakat tulivat kutemaan saarten rantamataliin. Se pääosin kuivattiin (krampesill). Sitä saatiin verkoilla ja nuotalla. Loppukesällä tuli pienempää silakkaa kutemaan avomeren matalikoille ja sesonki jatkui heikentyen jouluun asti. Tätä silakkaa pyydystettiin useimmiten kahden miehen venekunnissa, kummallakin ehkä kaksi verkkoa. Verkot asetettiin jonoon matalikon keskustaa kohti. Jonon loppupää käännettiin mutkalle, joka keräsi eteenpäinpyrkivän kalan. Varsinkin myöhempinä aikoina on osasta verkkoja tehty katiskan pesän muotoinen ansa verkkojonon loppupäähän.

Maannousema loi saaristoon lahtia, jotka puron tai salmen välityksellä vielä olivat yhteydessä mereen. Niihin kerääntyi kuitenkin suolattomampi ja ravinnerikkaampi vesi, jonne kutukala keväällä voimallisesti pyrki. Tällaisen vaelluksen kalamies tietysti käytti hyväksi. Tranan jyvityskuvauksen lopussa 1788 kerrotaan, että (Mikkelinsaarten) alueen lammissa oli kalapadot. Sellaisia oli mm. Karwsorwerkan Storskärin ja Wildskärin kulmauksessa, Trastwerkan hieman etelämpämä.

Ilmeisesti Bastusundissa oli oma patonsa sekä Kolkin jakokunnalla että Koivulahden kylällä, kummallakin omalta rannaltaan käsin. Kalan noustessa padon aukkoihin asetetuilla pyydyksillä saatiin runsas saalis. Aukot olivat kuitenkin ajoittain auki. Kalannousun päätyttyä kalaa voitiin pyytää runsaskalaisesta lammesta tai patoaukoista mereen palaavaa kalaa.

Kalastussääntö pyrki edistämään jopa kalanviljelyä ja virkakunta sai tehtäväkseen saada aikaan mallilaitoksia, joissa viljeltäisiin jopa karppia. Osa kalanpoikasista tuli säilyttää alkupanokseksi niille, jotka esimerkin innostamina päättivät yrittää samaa. Myöhempänä aikana on jopa tuotu padon taakse muualta halpana sesonkiaikana pyydystettyä kalaa, jotta se voitaisiin myydä kalliimpana aikana. Siirretty kala ei kuitenkaan pitkään elänyt./Bagge 1996.

Kesänsä saaristossa viettävien kalastajien hengenelämästä kannettiin myös huolta. Vähänkyrön piispantarkastuksessa 1698 esitettiin, että pappien tulisi vierailla kalaluodoilla. Kun saaristossa oli muidenkin pitäjien väkeä, annettiin pappien tehtäväksi ottaa asia puheeksi Vaasassa Pappeinkokouksessa /Vähänkyrön kirkonarkisto, n:o 78.

Vierailuja ilmeisesti on tehtykin. Eri seurakuntien arkistoista löytyy mainintoja kivistä kootuista hartaudenharjoituspaikoista eri puolilla saaristoa, jossa esiintyy myös useita Biskop-, Munk- ja Prest- alkuisia paikannimisä. Ne saattavat liittyä papiston kymmenyksien keruuseen, mutta samalla matkalla on pidetty messu ja suoritettu mahdollisesti kirkollisia toimituksia./Vasabladet 13.10.1977, Ehnholm: Ryssugnar och stenkapell.

Saariston isojaossa Vähänkyrön ja Koivulahden maaomistukset siirrettiin Mikkelinsaarilta ja Vöyrin sisäsaaristosta Kaukaluotoon, mutta vesialueet jäivät jaon ulkopuolelle. Mikkelinsaaristo tuli vöyriläisomistukseen, mikä edelleen vaikeutti vähäkyröläisten muutenkin hiipuvaa kalastusta. Saariston kalavedet jaettiin juuri ennen kolmannen vuosituhannen alkua. Ilmeisesti Merikaarrosta ei silloin ollut ketään vanhoja omistuksiaan puolustamassa, mutta mahtoikohan vanhoilla apajapaikoilla enää olla riittävästi vettäkään nuotanvetoon. Jaakko Seppälän mukaan ei v. 1876 ollut kovin pitkää aikaa siitä, kun vielä kalassa käytiin. Käräjäjuttujen perusteella kalastus jatkui vielä 1780 voimakkaana, mutta myöhemmin oli apajat jätetty ruotsalaisten viljeltäväksi.

MIKKELINSAARET, lähdeaineisto
Mikkelinsaarten kartta/ Hahmotelma Wislanderin kartasta 1763 (-1766) Mikkelinsaarten osalta
Vörå Sockens Skäregård, Karttakuvaus Wislander 1766, VMA,Maanmitt. Kontt,Vöyri 19:29,
Vöyrin ja Mustasaaren saartistot.
Saaristojaon valmisteluasiakirja, Per Trana 1788 -89 ; VMA, Maanmittauskonttori ,Vöyri 19:32
Saaristojaon valmisteluasiakirja, Per Trana 1792 -;VMA, Maanmittauskonttori:Vöyri 19:33
Ruotsin valtakunnan vuoden 1734 laki, Rakennuskaari, printti suomeksi
http://agricola.utu.fi/hist/kktk/lait/1734/1175911.html
Kalastussääntö eli Kongl. Maj:ts Nådige Allmänne Stadga och Ordning för rikets Hafs- Skär- Ström- och Insjö Fiske, gifwen Stockholm then 14 November 1766
Ransakningsskrift 1704, Jonas Mollin, VMA-taloarkistot, Merikaarto, Vaali:Ö
Saaristojaon valmistelulasku, Per Trana 1788, VMA, taloarkistot, Merikaarto,Kukko
Fiskerilagstiftning, artikkeli, Nordisk Familjebok , Uggleupplagan. 8.
http://www.lysator.liu.se/runeberg./nfbh/0240.html
Utjord-urfjäll, artikkeli, Nordisk Familjebok, 1800-talsutgåvan. 16.
http://www.lysator.liu.se/runeberg./nfap/0797.html
Beredningsmätning och gradering för storskiftet 1788, Vörå 19.32,
Beredningsmätning och gradering för storskiftet 1791-, Vörå 19.33,
Pohjanmaan pitäjien saaristo-omistukset Vaasan seudulla,
Artikkeli Onni Ollila : KYRÖNMAA I, Helsinki 1912.
Saaristojaon valmistelulasku vähäkyröläisille, : VMA, taloarkistot, Merikaarto,Kukko
----
Marita Bagge: Michelsörarna, Arkmedia Vasa 1996,
Michel Jones: Landhöjning , jordägoförhållanderna och kulturlandskap i Maxmo,
Finska Vetenskaps-societeten, H. 135, Helsinki 1987,
Fornlämningarna på Höuvon är ett gravfält, Vasabladet 23.8.1997, Marita Bagge.
Ryssugnar och stenkapell, Vasabladet 13.10.1977, Gunnar Ehngolm.
Anteckningar om Mickelsörarna, Vasabladet 28.1.1976. Gunnar Ehngolm.
Scampavoin kannella, nettiartikkeli venäläislaivaston haaksirikosta Vöyrin saaristossa 1714
Kirjoittaja tuntematon, http://www.starsoft.fi/bothnia/scampafi.html
Nåttarö: sevärdheter,klapperstenfält, ryssygnar, nettiartikkeli
http://www.taurnet.se/nottare.htm
Fornlämningar på Ornö, nettiartikkeli/Kjell Linner. Mm. ryssänuuneja
http://www.algonet.se/~fnsin/Fornlämningar_Ornoe_art.htm
Kymenlaakson kiinteät muinaisjäännökset, Vehlkalahti, nettidocumentti, Mm. ryssänuuneja http://www.kotka.fi/museo/vehkakm.html
Kymenlaakson kiinteät muinaisjäännökset, Pyhtää, nettidokumentti, Mm. ryssänuuneja
http://www.kotka.fi/museo/pyhtaakm.html

 

FISKERISTADGA 1766

Kongl. Maj:ts Nådige, Almänne
STADGA OCH ORDNING FÖR RIKETS
Hafs- Skär- Ström- och Insjö Fiske.

Gifwen Stockholm i Råd-Cammaren then 14 Novembr. 1766

- - - - - - - - - --- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Cum Gratia & Privilegio S:ae R:ae Maj:tis.

- - - - - - - - - --- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tryckt uti Kongl. Tryckeriet.

 

Wi ADOLPH FRIEDRICH med GUDS Nåde, Sweriges, Göthes och Wendes Konung, etc, etc, etc, Arfwinge till Norrige samt Hertig till Schlesswig Hollstein etc, etc, Giöre witterligit, att som Wi af inkomne berättelser med missnöje förnummit, thet en så nyttig och betydelig Handels och Närings Gren, som Rikets Fiskerier wärkeligen äro, skola misswårdas på flere ställen och emot förra tider märkeligen aftaga: Så hafwe Wi, uppå Riksens Ständers underdånige tillstyrkan, till fiskeriernes förbättring och förkofran, i Nåder funnit godt, at therom utfärda följande Stadga och förordnande, som öfwer hela Wårt Rike till Allmän efterlefnad lända skal.

1. CAP.
OM THET, SOM I GEMEN VID FISKERIERNE I AKT TAGAS SKALL

§. 1.

Alla Rikets Inwånare, af hwad Stånd och wilkor the wara måge, som fiskerier idka, skola njuta Kongl. Maj:ts Nådige hägn och förswar, och alla i gemen, och hwar och en i synnerhet, wid theras lagligen undfångne så enskilte som skattlagde Fiske-wattn bibehållne warda, med rättighet, att them obehindrade nyttja, på thet sätt, som bäst til Rikets och theras fördel, nu och i framtiden lända kan.

§. 2.

Inwånare i Städer och på landet, utan åtskillnad i hwad ort thet wara må, äga then rättighet, at inuti Sjö-Städerne eller wid Stranderne och Fiske-lägen på Landet, alt som thet enhwar beqwämligast falla kan, till husbehof, enskilt eller ock i Interestentskap, uphandla eller sig tilbyta och hemföra färska, blodsaltade, eller helt och hållit beredde Fiske-waror, af alla slag, utan någons hinder och intrång. Warandes them äfwen tillåtit, at til egit behof Fiske-waror sielfwe hantera, salta och inpacka på hwad sätt och i hwad käril thet lämpligast för them ske kan.

Then åter, som sielf fiskar eller färsk fisk af andra til insaltning upkiöper, och til god kiöpmanna wara bereder, äge så länge Fiske-waran är i thess hand, at then fritt föryttra, i Städerne upplägga, eller inåt Landet försända; Dock med thet förbehåld, at som säkerheten om goda warors bekommande fordrar, at, noga och ordentelig tilsyn wid Salterierne hålles; Altså åligger alla them, som thenne Näring idka, at å sielfwa stället besörja, thet Fiske-warorne til fullkomlig godhet saltas och inpackas, så at the med trygghet och såsom en god köpmanna wara å andra orter kunna föryttras.

§. 3.

Uti Handel med färska Fiske-waror, bör efter Kongl. Förordningen om Mått, Mål och Wigt, af then 29 Maji 1739, samt förklaringen therpå af then 30 November 1756, brukas Krönt och Justerad Mätaretunna af 18 kannors rum. Then med annat Mått säljer the Fiske-waror, som mätte blifwa, pligte Tio Daler Silfwermynt.

§. 4.

Til Fiske-warors insaltning, som til Salu ärnas, böra endast brukas hel, half, fierndels, åttondedels och sextondedels Tunnor, med stadiga Kryss och Stafrar, samt tilräckerlige och goda band försedde, som alla af Tunnmätare eller Hamne-Fogdar i orten, skola krönas och mätas, innan Fiske-waror til salu theruti insaltas, och thet wid warans förlust.

En hel Tunna för salta Fiske-waror bör innehålla emellan thess bottnar 48 Swenska kannor, och the mindre therefter noga lämpas, som böra gjöras af Ek, Bok eller Gran, men ej af Furu eller Tall, såsom till Fiske-warors insaltning mindre tjenlige, och therföre wid Twå Dal. Silf:mynts wite för varje sådan tunna förbjudas; Dock de Orter undantagne, hwarest icke tilräckelig tilgång å Gran- käril gifwes.

Ett Tranfat skal hålla 60 kannor; ett Ostron träd 16 kannor, och ett Hummer-träd 24 kannor.

Then Tunnemätare eller Hamnfogde, som med thess af wederbörande gillade Märke, kröner undermålige Fiske-käril, pligte för wårdlöshet Tjugu Dal. Silf:mynt och fylle skadan; Sker thet af upsåt, straffes efter 8. Cap. 3. & Hand. Balk.

Färska, salta, rökta och torra Fiske-waror få och efter wigt försäljas, allenast thet sker med fullgoda krönta Wigter eller Betsmare, i annat fall ware wahran till angifwaren förwärkad.

Torr fisk kan, jemwäl stycketals försäljas, eller uti wåla, bestående af Tio Fiskar, eller wahl af åttatio stycken, som förr vanligit varit.

§. 5.

Alla Fiske-waror skola läggas i goda och täta Käril, wäl saltas och skjötas, samt med laka förses och wäl fullpackas. Dock undantages Cabeljau, Torsk, Långor och Gråsidor, som utan laka uti täta Tunnor insaltas.

Säljer någon en skjämd Fiske-wara för god, eller swikeligen thermed handlar, hafwe förwärkat waran, och pligte 20 Dal. Silf:mynt, samt ersätte Kiöparens skada och kostnad. Tager Kiöpare wara emot, utan at låta henne besigtiga och packa, ware Säljaren tå utan answar.

§. 6.

Wid 10.Dal. Silf:mynts wite, skal tå Fisk antingen uti gamla brukbara eller nya Käril af Bok , Ek eller Gran inlägges, ompackas eller försäljes, noga i akt tagas, at å båda ändar af tunnan, bottnarne lodrätt emot hwarandra, i afseende på såten eller wårterne af trädet, blifwa insatte, och sprundet hwarigenom Lakan inlåtes, så båradt, at när then sidan af kärillet ligger överst, såten af bottnarne stå rätt upp och ner, på thet sådane Tunnor med trygghet kunna i Fartyg inlastas, utan at någonthera bottn af swår tryckning gifwer sig ut eller blifwer otät.

§. 7.

På all torr Fisk, innan then försäljes, böra hufwuden aftagas och likaledes ryggbenen af Fiskar om en alns längd och therutöfwer; men på Långor och Torsk ifrån hufwudet til Fiske-bårran. Then häremot bryter, hafwe förwerkat waran. Lag samma ware om ryggbenen qwarlemnas på rökt Fisk; Böckling och thylike smärre Fiske sorter dock undantagne.

§. 8.

Skiälar, Uttrar och andre skade-djur i Sjön, såsom fisk-ödande, få å andras grund och wattn, när de anträffas, fångas och skjutas, undantagandes, å theras lägenheter, som för rättigheten til thylike fängden skattlagde äro.

§. 9.

Til the Fiske-lekars fredande, som intet buller tola, warder under then tid the påstå, i synnerhet tå Sillen wid Stranderne begynner wisa sig, och in till thess fångsten uphörer, samt å then ort, hwarest Fiskare tå wärkeligen syslosatte äro, alt skjutande förbjudit wid Tio Dal. Silf:mynts wite utur Hand-Gewär, och Tuhundrade Dal. Dito mynt, af Canon, för hwarje skott, jemte Bergsprängning, wid lika wite; Nödskott eller skott efter Lots, härunder ej begrepne.

§. 10.

At skjuta eller fånga Sjö- eller Flytt-fogel, som til mat eller fjäder-tägt tjena, blifwer icke til någon wiss tid inskränkt. Dock ware äggs borttagande ifrån all slags Sjö-fågel, theras små Ungars utödande och Honornes ofredande under ligge-tiden, än widare förbudit, likmätigt Kongl. Maj:ts Nådige Kundgiörelse af then 28 September 1762. Likaledes ware Swanor alla årstider fridlyste på the Kronans enskildte Parker, ther the för Kongl. Maj:ts och Hofwets jagt tjena, samt ther särkilte privilegier eller rättigheter sådant stadga, och straff för theras fällande efter ortens beskaffenhet utstakat är; Men på alle the öfrige och längre aflägsne orter måge the, lika som all annan Strand- och flytt-fågel , saklöst fångas eller skjutas.

§. 11.

Wid Femtio Dal. Silf:mynts wite förbjudes alla Fartyg at segla öfwer Not och wid Tio Dal. samma mynt, öfwer utlagt Nät, jemte skadans ersättande, för hwilket Lotsar om the tillstädes äro, böra stå i answar; Händer sådant utom egit förwållande, i nödfall, eller af okunnogget, ware ifrån thet wite thenne §. innehåller fri. I öfrigit skal thet åligga Fiskare at hafwa wanlige Wettar och flytspån på theras Fiske-redskap, samt ej långt utkasta Not eller Nät i trångt Farwattn: Segelleder och the wanliga Ankarställen härifrån dock undantagne.

§. 12.

Bodar och beredningshus för then Fisk, som inom eller utom Skärgården fångas, Byggnings platser för Fiske Fartyg, Kiäril och redskap, samt Wåhningshus för folk och arbetare, som til Hafs Fiske brukas, med hwad thertil hörer, äga alle Swenske undersåtare rättighet å allmänna Platser och sådane Krono Lägenheter, som uti 2. Capit. 1. §. förmelt står, at fritt anlägga, tå thet utan andras hinder och wärkeliga intrång ske kan.

Skulle Twist om Nyttjo-rätt til slike Krono lägenheter yppas, åligger thet Konungens Befallningshafwande , at efter förordnad besigtning, thes Utslag theröfwer, utan minsta uppehåll meddela.

Wil någon Torp med upodling til Jordbruk å dyliga Lägenheter upsättja, eller andra förmoner af Skog och Mark jemte Fisket nyttja, och tå för Fisket några besynnerliga fördelar Kronan tilflyta kunde, äge Konungens Befallningshafwande at sådant pröfwa, och therwid Kronans rätt till thess Inkomster lagligen bewaka.

§. 13.

På allmänne Platser eller igenom öfwerenskommelse med Jordägare, tillåtes ingen inkräckta större Tomter och Lägenheter, än för thess Fiske eller Salteri-inrättning tarvas, ei eller at förswara mera af the redan förwärfwade, än till thess handtering wärkeligen kan pröfwas nödigt, på thet flere af tilfället sig kunna gagna.

§. 14.

Wil man Fikerie i Bolag lägga, tå skal enligit Handels Balk, XV. Cap. afhandling therom skrifteliga ske, och alle the wilkor tydeliga nämnas, som betingade warda: Sådane Bolag böra gemensamt och för alla delägares räkning drifwas, så länge och med de wilkor, som wid inrättningen Bolagsmännen emellan öfwerenskommit är; Dock blifwer ingen förment, at sälja sin andel i Bolaget til then sådant åstundar och med ägaren therom åsämjas kan, sedan sådane Lotter först blifwit Bolaget hembudne, och the therföre wägra betala hwad en annan redeligen bjuder.

The medel och waror, som uti Fiskerie och Salterie Bolag , såsom wid alla tilfällen lika ansedde, instuckne blifwa, warda ock härigenom frikallade för beslag och qwarstad; dock i så måtto, at tå Borgenär söker then Geldenär, som uti Fiskerie Bolag är delägare, böra the öfrige af Bolaget icke wägra Konungens Befallningshafwande och weredbörande Domare, nödig uplysning om Geldenärens andel i Bolaget, hwilken ock Borgenären ej med annan rätt och wilkor får tilträda, än Geldennären then innehaft, och således ingen utbrutning therföre söka, eller Bolaget rubba, utan the öfrige Bolagsmännens gemensamma samtycke.

§. 15.

På thet Sill, som nu mera i Riket en ömnog wara, må hållas arbetare och then fattige tilhanda för thet billigaste pris sig gjöra låter, tå the ej förmå hela Käril sig theraf förskaffa; så skal thet åligga Magistraterne i Städerne, at hwarje fjerndels år uprätta Taxa, hwarefter Hökare stycketals Sillen utsälja böra, lämpad efter inkiöps priset och en skälig förtjenst för minuteringen. Then emot sådan Taxa handlar, böte hwarje gång Tiugu Dal. Silf:mt, angifwarens ensak.

§. 16.

Emedan thet nästan alla år befinnes stor brist på nödigt Salt uti the ifrån Städerne wida aflägsne Lands Orter i Finland, Savolax, Öster- och Wästerbottn samt Wäster-Norrland, hwarigenom then Insjö Fisk, som fångas, hwarken rätt saltad eller wårdad blifwer; så warder thet hädanefter tillåtit för the Landets Inwånare, som råd och tilställe thertil hafwa, at aflåta Salt åt andra, tå aflägsenheten ifrån närmaste stad går öfwer Tio mil.

2. CAP.
OM SALT SJÖ FISKET

§. 1.

Alt Fiske i öpna Hafwet, wid Krono-skär, Strander och Holmar, som egentligen til något Hemman icke höra, eller under särskildte wilkor innehafwas, äge hwarje Rikets undersåte frihet at idka, och sig til fördel anwända.

§. 2.

Wi wele härigenom jemwäl i Nåder hafwa försäkrat, at Utsjö-Fiskerie idkarnes folk, och arbetare blifwa frikallade ifrån Wärfning och prässning, så i Freds- som i Krigstider; Likaledes befrias theras fartyg ifrån kröning eller Beslag för Kronans behof och räkning, under the tider, samma wid Fiskerierne eller till Fiskewarors afsättning behöwas och nyttjas, utan i högsta nödfall; blifwandes ock, alla Fiskerie-idkare i gemen, för Utskrifningar, Inquarteringar, Gjärder, Skjutsning, och flere dylike beswär frikallade, så wida de icke bebo Skattlagde hemman eller Borgerliga Näringar idka, tå the, som andra hemmansbrukare eller Borgare anses böra.

För Mantals penningar, Personelle Utskylder och Almänna Bewillningar, kunna the dock til förekommande af underslef, hädanefter icke frikännas; Äfwen som Fiskerie idkare ej måge skydda Legofolk, som ej med Näringen hafwa at syssla.

§. 3.

The Swenske undersåtare, som utur Riket redan afwikit, på Främmande orter sig nedsatt och icke begått så groft brott, som med lif och ära bordt umgälla, straffet för rymmande därunder icke begripit, såsom ifrån hwilket the härmedeldt warda befriade, blifwa från thenna dag i Nåder tillåtne, at uti Riket ostraffade och frie få inkomma, så wida the uti Rikets yttre Skärgårdar sig nedsättja wilja, och wärkeligit Hafs-Fiske idka eller, sig thertill bruka låta, och sedan the wist säkra prof af theras förra lefwernes förbättring, komma alla andra Medborgerlige rättigheter at åtnjuta.

Then sökande till sidstnämde Kongl. Nåd, bör af Fiske-läget, eller Församlingen, ther han til Fiskes idkande sig nedsatt, förskaffa påliteligit wittnesbörd om thess förbättrade och ostraffbara upförande, samt flit och idoghet wid Fisket; Hwilket Kongl. Maj:ts Befallningshafwande pröfwar och honom sedan almän säkerhet uppå Kongl. Maj:ts wägnar meddelar, om han sig thertil gjordt förtjent.

Thet skall therföre åligga Kongl. Maj:ts och Rikets Commerce Collegium , at foga anstalt, thet thenne nådige försäkran uppå Utrikes orter kan blifwa kunnig, samt Befallningshafwande i orten, at wid Riksdags Relationerne införa antal på the personer, som i anledning häraf uti Riket återkomma.

§. 4.

Then Salt-sjö Fiskes idkare, som sielf icke Ek eller annan tjenlig Skog äger, får emot skälig betalning, til Fiske-Båtar och Käril, å Krono Skogar och Allmänningar, när the sådant utan känbar skada tåla kunna, af Kongl. Maj:ts Befallningshafwande, så långt thet utan saknad för nödigare behof sig gjöra låter, med utsyningar understödjas.

Skulle någon fördrifta sig, at utskeppa eller til annat behof anwända thet wirke, som til Fiskeriernes tarfwor erhålles, böte dubbelt, emot hwad Lag om olofligt Skogshygge stadgar, jemte warans förlust, och ware widare betagen all rättighet, at på thetta sätt af Krono-skogar underhielpas.

Then Ämbetsman, som sådant missbruk befrämjar eller nedtystar, tå han å Ämbetes Wägnar therå äger kära, miste Ämbete sitt.

§. 5.

Fiske Fartyg njute rätt, at til alla Hamnar, Salterier, Fiske-Lägen, Skär- och Krono-Lägenheter fritt in och utlöpa.

Öppna Båtar, tå the inlöpa til Städer eller sådane Hamnar, ther Tull-Kamrar finnas, med Fiskewaror eller redskap och tilbehör til Fiskerierne, skola i stöd af 44. §. uti Kongl. Maj:ts Nådige Resolution öfwer Städernes Almänna Beswär wid 1748 års Riksdag, och 8. Cap. 6. §. uti 1756 års Reglemente för Tull-Kamrarna i Riket, utan minsta uppehåll, och äfwen utan penningar eller annan wedergällning, behörige förpassningar meddelas, wid Tio Dal. Silf:mynts wite, för then Tull-Betjent, som sådant wägrar eller häremot sig förser.

§. 6.

Som til twisters undwikande och wederbörandes efterrättelse nödigt pröfwas, at något wist stadgas om rätta förståndet af jordägande rätten wid Hafs-fisket, så¨warder härigenom i Nåder förordnadt, at Salt-Sjö fisket inom Skärs, bör, för theras enskylte egendom anses, som Strand och Holmar therom kring äga; Men wid öppna Hafs-Stranden eller ther ingen Skärgård är, såsom ock utom Skären, får Jord- och Strand-ägaren ej sträcka sin enskidta rättighet til Fiske och watten widare än thess Landgrund räcker, som wid Stranden ligger och therifrån utlöper; Dock ther Konungs eller Almännings Fiskerie af ålder , innom Skärs warit eller någor med urminnes häfd, Skattläggning, Dombref eller andra ostridige skäl kan visa enskilt rätt til Fiske omkring Klippor, Blindskär, eller å Grund utomskärs och i Hafwet, bör thet ock hädanefter therwid förblifwa, såsom ock med the Fisken, hwilka lyda under Städernes donerade jord.

§. 7.

Uti the Skärgårdar, som Fiskarne oklandrat och efter gammal wana ömsom fiskat , wid andras land, och fölgdt Saltsjö Fisket efter thess dref, förblifwer thet ock efter förra wanligheten; Börandes i synnerhet inga Swenska undersåtare stängas ifrån nyttjandet af thet yppade ymnoga Sill-fisket i Nordsjön, wid hwars Strander thet wara må.

Samma lag ware ock för Sill-fiske i Östersjön, hwarest någon ömnoghet sig wisa kan.

§. 8.

Enligit Konl. Maj:ts Nådige Bred af then 17 Augusti 1688 och Resolution på Allmogens allmänna Beswär wid 1731 års Riksdag §.57, som grundar sig på Riks Föreståndaren Sten Sture Then äldres författning, warder än widare tillåtit för the uti Finland boende Inwånare, såsom en ifrån äldre tider af them nyttjad rättighet, at, ther sådand wanligit warit, få okwalde wid öppna Hafs-Skogs-Bergs-och Stenstrander, utan Lands-Lotts betalande idka med jordägare gemensamt Strömmings Fiske, sedan Jord- och Strandägare under Fiske-tiden njutit sine twenne fridagar, nemligen Måndagen och Onsdagen, at draga thet första Notwarpet; Hwarifrån undantagas sådane Strander, hwarest Odal Åker och Äng möta, eller ther sådane Lägenheter upodlade blifwa. Lika rättighet, som Finland i thenne §. är förund, äga och the, som fiska efter Strömming i Öster-och Wästerbottn, Wäster-Norrland och Gefleborgs-Län.

§. 9.

Skulle någon wilja uprensa nya Notwarp til dref-fiskens fångande å annars Grund, bör thet icke hindras, eller then sådan kostnad gjör, ifrå deltagande i fisket therstädes utestängas; Strand-ägaren, eller therefter, then sitt Fiske til samma nya Notwarp närmast äger, förmons-rätten til uprensningen likwäl förbehållen, när han thet wärkeligen förrättar, dock så at Jordägaren dymedelst ingen synnerlig skada i thess wanlige Fiske eller å thess Land tilfogas må.

§. 10.

Fiske med all slags krok och ref å djup innom yttra Skärgården och uti Hafs-bandet, warder ingen betagit, at opåtalt nyttja; Dock så, at Notdrägt ej theraf hindrad blifwer, medelst Pålars eller Stakars qwarlämnande; I annat fall pligte then brottlige En Dal. Silf:mynt för hwarje sådan ouptagen Påla eller staka.

§. 11

Utom the omständigheter ofwanstående 7, 8, 9, och 10 §. §. Innefatta, fördrifte sig ingen, emot Jordägarens wilja, wid thet Straff allmänna Lagen utstakar, at å annars Grund turätta Byggnader, med flere anstalter för Fiske, ej eller at nyttja enskiltas Fiske-wattn; Then sådan tåttighet sig förwärfwa will, åligger, at therom med rätter Jordägare eller Boställsinnehafware sig förena, och gälle hwad på sådant sätt friwilligt afhandlat blifwer, så länge Fiske eller Saltning å the uplätne Lägenheter emot betingad afgift underhållas.

§. 12.

En eller annan delägare af samfälte Fiske Lägenheter uti Skären eller Hafskanten må icke tillåta andra at therstädes Fiska, eller Fiskerie-inrättningar gjöra, utan the fläste Jord-eller Strandägares samtycke.

§. 13.

Som medelst sina Notar och Skjötar små Fisk uti Hafswikar och Inskär oförsiktigt medtages, så åligga Fiske-lag eller Strandägare, at sig in för Domstolen förena, på hwad sätt then tilwäxande små Fisken säkrast sparas och tilwäxa kan, samt huru Fiskelekarne måtteligen måge brukas; Och gälle hwad the fläste i så fall pröfwa, hwilket af Domaren til efterlefnad fastställas bör, samt thermed så förfaras, som uti 15. §. 3. Capit. Om Insjö-Fisket finnes förordnad, af hwad til Salt-Sjön lämpeligit wara kan.

§. 14.

Ther Strömmar och Åar uti Hafwet utfalla, får Kungs Ådran icke stängas utan för Åmunnet; eller i Sund, til hinder för Hafs-fiskens fria upgång i friska wattnet, ej eller Bragder ther utan före så sättas, at djupaste Ådran tilsluten blifwer, wid dubbel bot emot hwad i 17. Capit. 4. §. Byggn. Balk. stadgas; Then sådan åwärkan gjort, tage then genast up, eller giöre thet Krono-Betjent på then brottsliges bekostnad. Sker thet annan gång böte dubbelt,och lägge Domaren större wite före. Äfwen böra Wettar, Pålar och Stockar, efter fulländat samfält Fiske, genast borttagas, wid Tio Dal. Silf:mynts bot, enär the ej för ständige wärk äro at anse.

§. 15.

All samling af okokad sill, Rok och Giäl, skal så wäl Salterie innehafware, som the hwilka Sill uti Hamnar på Fartygen insalta, wid Etthundrade Dal. Silf:mynts wite, til Transjuderierne aflåta eller på Åker afföra eller ock på Landet nedgräfwa, emedan ärfarenheten bestyrkt, at Sillen skyr the ställen, ther slikt afskräde i sjön nedstörtas. Wid andre mindre Fiske-ställen förfares likaledes, wid Tio Dal. Silf:mynts wite, tå Transjuderie icke för hand är.

Hwad wid Fiske-lägen kommer at i akt tagas, wil Kongl. Maj:t i thess ytterligare Nådige Förnyade Hamn-Ordning införa låta. Och oaktadt särskilt författning til Nordsjö Fiskeriernes handhafwande kan utfärdas, bör dock thenne Stadga i hwad lämpeligit är, therstädes äfwen til rättelse lända.

3. CAPIT.
OM STRÖM- OCH INSJÖ FISKET

§. 1.

Kongl-Maj:ts och Kronans enskildte Fisken äro och framgent förblifwa i the stora Älfwer, Åar, Strömmar och Insjöar, ther the af ålder warit och ännu innehafwas, antingen the för Kronans egen räkning nyttjas, Kronans Ämbetsmän på Lön, wisse allmänne Wärk til understöd, eller ock til enskildta Personer på betingad tid och wilkor uplåfne blifwit, jemte alle the Fiske Lägenheter, som Kronan efter Laga Rättegång ifrån orättmätiga innehaware återwinna kan.

Fiskar någon utan Konungens Befallningshafwandes lof i the Fiske-wattn, som til Kongl. Maj:t enskildt förbehållne äro, pligte Femtio Dal. Silf:mynt och förwärke thet han fiskat, efter 18. Cap. 1. §, Byggn. Balk. Wid Kronans Fisken, enskildte personer til nyttjande uplåtne, ware i slikt fall Bot, som uti 4. §. här nedan före stadgas.

Äro wisse Fiskeslag i Strömmar Kronan uttryckelgen förbehållne, förblifwer thet therwid; men therföre må Kronofisket icke hindra Strandägare, at i samma wattn annat Fiske nyttja.

§. 2.

Allmänna Kronofisken äro the Lägenheter wid Krono Allmänningar och Parker, Holmar och Recognitions Skogar som Kronan enskilt sig icke förbehållit.

Alla, som inom Häradet eller Socknen bygga och bo, njute med Konungens Befallningshafwandes tillstånd, frihet at therwid fiska och bodar upsätta, emot then årliga afgift til Kronan, som han skälig pröfwar; äro Hemman på slike Krono Lägengeter belägne, njute the icke thess mindre, til thess delning för sig gått, fritt fiske. Then sig wid sådane Fiske Lägenheter nedsätta wil, at fiske jemte upodling idka, anmäle sig hos Konungens Befallningshafwande, och erhålle Byggnings plats, som Lägenheten medgifwer, hwarefter thess årliga Afgift lämpas, sedan frihets åren til ända lupit. Ifrån allmänt nyttjande undantagas dock the fiske-wattn, som Kronan inte til enskite uplåtit, emot någon afgift och tunga. Fiskar någor utan lof och rättighet wid thesse Krono lägenheter, böte hwar gång Fem Dal. Silf:mynt, och miste thet han fiskat.

§. 3.

För Allmännings Fisken förklaras alle fiske-wattn, som ligga uppå eller stöta in til Härads-, Sockne- eller By-allmänningar. Alla the, som til sådane allmänningar rättighet hafwa, äga ther lof at fiska, och måge the närmare boende ej therifrån utestänga the fiernare. Utom the flestes samtycke bör ingen, som icke rättighet äger, få ther annat fiske idka, än hwad om krok fisket här nedanföre stadgadt finnes. Åker och äng wid Stranden ware dock fria för intrång, tå annan Lägenhet gifwes, at komma til fiske wattnet; i annat fall skal alt lidande efter Mätismanna Ordom ersättas.Then utom rätt eller lof fiskar å Allmänningar, pligte enligt Byggn. Balk. 18. Cap, 4. §.

§. 4.

Alla Fiske-wattn inom enskilte Frälse-, Skatte- och Krono-Hemmans Rå och Rör, eller Städernes Donerade Jord belägne, eller til theras ägor hörande, nyttie Strand- och Jord-ägare, utan andras intrång. Then efter Dombref, Privilegier, eller annan laglig rättighet Fiskewattn äger, njute thet, oaktadt thet samma till andras land stöter.

Fiskar någor utan lof i annars enskilte Fiskewattn, böte Tre Dal. Silf:mynt; Sker thet med Not eller i Fiske-lek, ligge i tweböte, och hafwe förwärkat hwad han fiskat.

Then Fiske-wattn äger, får saklöst taga af förbrytaren thessBåt och Fiske-redskap, til wedermåle, och behålla, till thess han rätt för sig bjuder.

Drager någor wattn och Fiske til sig, genom nya Skyrdars eller Stänkars grafwande, utur thess förra djup, annan til wärkelig skada, böte Tio Dal. Silf: mynt, fylle skadan, och lägge alt åter, som thet förr warit.

§. 5.

Kungs åder skal, ther hon af ålder warit, i thet djup och then Arm eller Åder, hwarest all slags Fisk upstiga kan, til en tredjedel af wattnet, uti hwarje Älf, Ström, Å, eller Sund, alla tider på året hållas öpen och fri ifrån all stängsel, antingen Strömmen genast löper uti Hafwet eller på wägen infaller uti Insjöar eller andra strömmar.

Likaledes underhålles hälften mindre öppning på the ställen, ther af ålder bewisligen Kungs Ådra warit, så wida något Fiske ofwanföre belägne Hemmans ägor dymedelst skada förorsakar..

Härifrån undantagas sådane Priviligerade Wattuwärk och Fisken, som ifrån urminnes tider någon särskilt rättighet ägt; Äfwenväl få the öfwerst mot Lappland, samt Ryska och Norrska Gräntsorne belägne Fiske-ställen med så grofmaskade Laxnät öfwerstängas, at annan fisk kan genomgå, dock at Farled ej hindrad blifwer.

Alla Dammar böra förses med nödige bottn-luckor, för then upp- och nedgående fisken.

§. 6.

Tå Fiske idkaren för hwarjehanda hinder icke kan inrätta Fiske-bragder å båda sidor om Kungs Ådra i Ström, Å eller Sund, äge han Frihet, at til Fiske byggnad intaga then ena hälften, och then andra som Kungs Åder öppen hålla, om fisken therigenom lika beqwämt framkomma kan, och farled ej gjöres osäker.

Uti små wattudrag, hwarest ofwanboende ej lida i sin rätt, eller farled ej underhållas kan, må allenast Höst- och Wår Fiskens upp- och nedgång genom tjenlig öppning befrämjas.

§. 7.

Uti Ström-lägenheter, ther Wattuwärk redan inrättade äro, eller framledes til nyttige behof inrättas kunna, bör ägaren eller thess innehafware ej hindras, ther så oundwikeligen tarfwas, at anlägga byggnader öfwer Kungs Ådran, dock med sådane wilkor och then inrättning, at flott- eller farled utan betalning öppen hålles, när någon them behöwer nyttja, sammt at fiskens upp- och nedgång icke igenstänges.

I mindre wattudrag, ther något angelägit Wärk drifwes, som i sträng torka nödwändigt betarfwar alt wattnet til sin drift, tillåtes i slik händelse ådrans igenstängande hel och hållen.

§. 8.

Eho sig fördriftar wid Kronans enskilta Allmänning eller andra Fisken Kungs Åder stänga, ther hon enligt 5. §. I thetta Capitlet wara bör, pligte dubbelt af hwad Lagen i Byggn. Balk. 17. Capit. 4. §. stadgar. För mindre ådras stängande, ware bot hälften mindre.

För then, som beträdes Kungs Ådra, eller någon här ofwannämde mindre ådra, annan gång hafwa stängt eller åwärkat, ware Böterne fördubblade, tage ock then som åwärkan gjort, genast stängsel och redskap up, tå han therom påmint warder, gjör han thet ej, wärkställe thet närmaste Krono-Betjent på then brottsligas kostnad, och thet wid tjenstens förlust.

§. 9 .

Som upgrundningar och sandbankar uti större och mindre Sund, Strömmar och Åar, men i synnerhet wid theras utlopp ganska mycket hindra Båtfart och Fiskens upgång utur Hafwet och stora Sjöar, så böra alla, som i Fisket theråstädes och ofwanföre i samma Älf eller Ström delägande äro, efter hwars och ens Lott och Förmon theraf, sig förena at samfält wid lägsta wattn i thet möjeligaste upgräfwa, upmuddra, eller på annat sätt så hjelpa slike utlopp, at Strömstråken och Bankarne widare utskåra kan, til beqwämlighet både för Fiske och Båtled: Åliggandes Konungens Befallningshafwande, at ther sådan rensning tarfwas, om wärkställigheten föranstalta.

Fördärfwar någon, eller med Sten och Grus fyller then Ådra, som til Båtled, wattnets fällande eller Fiskens upgång, på Kronans eller Landets kostnad uprensad är, pligte Tiugu Dal. Silf: Mynt , och sätte altsammans i sitt förra skick.

§. 10

Jord ägare ware skyldige, wid Tio Dal. Silf:Mynts wite, at tilse, thet icke något som förorsakar dämning eller upgrundning, såsom Sågspån, Stockar, Katse, Lax eller Pategårdar, blifwa I wattnet eller wid Älfs-breddarne så nära liggande, at the med Wårflod kunna bortflyta; Hwarföre äfwen Pålningar och Trädwirke, med mera, som wid Fiske bragder nyttjas och icke såsom ständige wärk äro at anse, efter fisketidens slut böra af Fiske-idkare wid ofwannämde wite utur wattnet tagas, tå Notdrägter och samfälte Fisken theraf skadas: Äfwen som alle Sågwärks ägare skola wid förlust af sin inrättning wara förbundne, at hålla kistor, hwaruti Sågspån kan falla och samlas, utan at then samma må komma i watnet.

Wid samma wite, bör hwarje Jordägare förpliktas, alla lutande och kullfallna Träd in wid större Ström- och Älfs bräddar afhugga och borttaga.

The så kallade Rissegel å Båtar och Ekstockar, såsom ock Trän, ris och bråte, som ifrån Ängarne rödjas, ware wid lika wite förbjudne at i wattnet kastas eller nedsänkas.

§. 11.

Utan för Strömmars, Åars och Sunds utlopp i Sjöar, bör ingen hemligen eller uppenbarligen så lägga Nät och Fiskeredskap, at fisken therigenom hindras i thess fria uppgång, i synnerhet i djupaste wattnet, och thet wid lika Bot, som för Kungs Ådrans stängande utsatt är.

§. 12.

Till Insjö och Ström Fiskets desto bättre wård, åligger Befallningshafwande och Domare, hwar i sin Ort, at igenom tjenlige föreställningar förmå Strand- och delägare af samfält Fiske, ther thet sig gjöra låter, fiske wattn sins emellan skifta.

§. 13.

At hugga eller swedia bort sådane Skogsbackar och Lundar, som med sin skugga witterligen gjordt Braxen eller annat Fiskestånd nytta, ware förbudit, wid dubbel pligt för hwart träd, stort eller litet, emot hwad Skogs-Ordningen stadgar om förbjuden Park, ehwad thet är å egne eller Boställs ägor.

§. 14.

Konungens Befallningshafwande i hwarje Län åligge, genom almän Kundgörelse förmå Jord- Strand- och delägare af samfälte Fiskerier, i större och mindre Insjöar och Strömmar, at sielfwe sammanträda, överlägga och sig förena om sådane Fiskesätt, Redskap, Garn och Bragder, som the efter omständigheterne af hwarje fiske finna bäst och lämpeligast wara til ynglets befredande och förekommande af thess för tidiga utödande.

Hwarje delägare äge thessutom rättighet i föremämde afsigter äska slikt sammanträde, om Byamännen sådant wägra, gånge sedan samfrält öfwerläggning för sig, och komme the flestes beslut, som äro för Ändamålets winnanne hugade, at af Domaren skrifteligen stadfästas, och gälle till thess något bättre sätt af them kan widtagas och ytterligare fastställas.

Then emot sådan öfwerenskommelse bryter, pligte som delägare uti föreningen utstaka.

§. 15.

På thet Lax och Örads Afwelen , som Wårtiden i April och Höstetiden i Septembetr och October Månader åter söker Strömmarne utföre til Hafwet eller till stora Sjöar, icke hädanefter må under wägen uti Åle-kistor och Gårdar, wid Qwarnar och Laxfisken fångas; Så skola delägare af Strömfiske wid hwarje Landsort sammanträda, och först noga utröna tiden, Höst och Wår, enär slikt yngel flåcketals går utföre, samt therefter i Krono-Betjentes närwaro wid Tinget låta stadfästa och allmänt kundgiöra the tider på året, under hwilka, alla Ål-kistor och Gårdar samt sina Mierdar, Garn och Fiskeredskap skola för ofwannämda Lax yngels friare nedgång aldeles wara tilslutne, eller uptagne och å Strand lagde, wid Tiugu Dal. Silf:mynts wite för then, som sådant försumar. ….

(§ 15.) Med lika sorgfällighet skall ock all annan Fiske yngels för tidiga fångande förekommas, och täta Miärdar samt Bragder, wid samma wite , Höste-tiden, tå the sig ut för Sund, Älfwar och Bäckar bestiger, wara förbjuden.

§. 16.

Jordägare ware skyldige, wid Femtio Dal. Silf:mynts wite, at, enligit Wår Nådige Förordning, af then 20 Martii 1751, Wintertiden, när stark frost eller mycken Snö infaller, wakar och öpningar uppå isen uphugga, och then öppne hålla å the Insjöar, större eller mindre, hwarest täppning kan qwäfwa Fisken.

Nämde- och Fierdingsmän hafwe hwar i sin trakt, efter skedd fördelning af Krono-Betjente, häröfwer inseende, och stånde til answar, om sådant försummas; Ther Ålderman i By finnes, blir thet hans skyldighet, at sådant efterse, wid samma answar för honom, som förut nämdt är.

§. 17.

Til befodran af Fiske-dammars anläggande, ther lägenheter gifwas, i synnerhet för Karp, Asp, Ruder och Id, skall thet åligga Landshöfdingen i hwarje Län, ther förut sådane inrättningar saknas, at genom föreställningar söka förmå en eller flere Inwånare, efter som lägenheten medgifwer, til efterdöme för andra, inrätta Fiske-dammar, Karp och andre fiske sorter theruti sätta, samt theraf lemna Stam til Afwer för them, som widare finna nyttan af slike inrättningar; ’Wiljandes Kongl. Maj:t anse en och hwar, som med sådane Fiske-Dammar gjöra början, samt Karp, Asp, Ruder eller Id wärkeligen theruti sätta och til utspridande underhålla, med lika Nåd som andra, hwilka om nyttiga upodlingar sig winlägga.

Then Fiske-Dammar egenwilligt förderfwar eller therutur olofligen tager Fisk, mer eller mindre, böte dubbelt emot hwad för wåldswärkan och stöld i allmänhet stadgat är.

Thet alle, som wederbör, hafwe sig hörsammeligen at efterrätta. Til yttermera wisso hafwe Wi thetta med Egen Hand underskrifwit och med Wårt Kongl. Sigill bekräfta låtit.

Stockholm i Råd-Cammaren then 14. November 1766.

ADOLPH FRIEDRICH

(L. S.) <<<<<<<< Joh. Von Heland <<<<